
Japanissa laki määrittää sallitun vyötärönympäryksen – työnantaja voi saada jopa sakot
Elintason nousu ei ole lihottanut japanilaisia samoin kuin länsimaissa asuvia.
Elintason nousu ei ole lihottanut japanilaisia samoin kuin länsimaissa asuvia.
Aiheena on pohjoismainen turvallisuus- ja puolustusyhteistyö.
Suomelle tulisi kansainvälisesti verkostoitunut ja hyvin kielitaitoinen johtaja.
Perinteisten jouluruokien uskotaan kuitenkin pysyvän suosituimpina vuodesta toiseen.
Mark Galeottin mukaan vaalitulos on itsestäänselvyys, mutta tiettyjä asioita kannattaa seurata.
Suomen olympiakomitea vastustaa päätöstä muiden Pohjoismaiden kanssa.
Miehittämättömillä pommiveneillä on isketty toistuvasti hyökkääjän laivoihin.
Maa on toiminnallaan käytännössä luonut tulevaisuuden epäsymmetrisen merisodankäynnin käsikirjan.
Venäjän presidentinvaalit järjestetään maaliskuussa.
Ammattiliitot vetoavat markkinoinnissaan asioihin, jotka kuuluvat todellisuudessa myös liittoon kuulumattomille.
JHL:n mukaan VR:n kaukoliikenne ja kaupunkiliikenne ovat työtaistelun piirissä.
Viikonloppuna on luvassa myös paikoin lumisateita.
Presidenttiehdokkaan mukaan syntymässä on uusi maailmanjärjestys.
Presidentinvaalin gallupien kärkinimet kohtasivat lukiolaisten tentissä.
Nyt sama maa haluaa kolminkertaistaa ydinvoiman maailmassa vuoteen 2050 mennessä.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)