Ukrainan Tshernihivin eteläpuolella sijaitsevan Yahidnen pikkukylän asukkaat yrittävät nyt toipua kuukauden kestäneen venäläismiehityksen kauhuista. He kertovat Yahidnessa vierailleelle Economistille kokemuksistaan kylään perustetun venäläisen sotilasleirin ”ihmiskilpinä”.
Venäjän joukot saapuivat kylään myöhään iltapäivästä maaliskuun 3. päivänä. He lähtivät kuukautta myöhemmin. Sinä aikana ainakin 20 kyläläistä sai surmansa. Kuusi ammuttiin epäilyttäviksi kuvatuissa olosuhteissa. Venäläisten luoteihin kaatuivat muun muassa eräs isä ja hänen 12-vuotias tyttärensä. Tulitus oli niin rajua, että tytön pää irtosi hänen ruumiistaan.
Tusina kyläläistä taas tukehtui kylän koulun kellarissa, minne kaikkiaan 370 asukasta suljettiin koko miehityksen ajaksi.
57-vuotias Olga Martienko kertoo, että nuorin kellariin suljetuista oli vasta kuukauden ikäinen vauva. Olot olivat karmeat. Pienessä kellarissa oli neljä kyläläistä neliömetrille. He nukkuivat seisaallaan toisiinsa nojaten, hengittivät samaa yhä tunkkaisemmaksi käyvää ilmaa ja tekivät tarpeensa samaan ämpäriin kellarin portaiden yläpäässä. Joinain päivinä kyläläisten annettiin saada raitista ilmaa ja toisina ei.
Olga Martienko kertoo heikoimmassa kunnossa olleiden alkaneen kuolla. Ruumiita ei kuitenkaan saatu pois kellarista vaan ne jäivät elävien keskelle.
Martienkon paikka oli aivan kellarin sisäänkäynnin lähellä. Hän kohtasi venäläiset sotilaat ensimmäisten joukossa. Martienkon mukaan jotkut heistä kuiskailivat järkyttyneinä kellarin oloista. Toiset sotilaat taas tulivat kellarille humalassa tivaten, miksi Martienko ”oli niin vanha” ja sanoivat etsivänsä nuoria tyttöjä. Kerran kyläläisiä yritettiin saada laulamaan Venäjän kansallislaulua. Väki kuitenkin kieltäytyi. Tätä hetkeä heidän kerrotaan muistelevan nyt lämmöllä.
– Laskimme päiviä heidän lähtöönsä. Heidän mentyään oli kuin olisimme syntyneet uudelleen, Olga Martienko kertoo.
Venäläiset häipyivät kylästä äkillisesti maaliskuun lopussa. Sotilaat olivat teljenneet kellarin oven ja komentaneet kyläläiset pysymään siellä aamuun asti. Jälkeen jäi roskaa, ulosteita, varastettuja vaatteita – mukaan lukien naisten alusvaatteita, laatikollinen propagandamateriaalia ja kuusi ammuttua kyläläistä ruumispusseissa. Sotilaat olivat myös ryöstelleet asuntoja.
Kyläläiset kertovat Economistille Etelä-Venäjän Tuvasta tulleiden miehittäjien olleen ”kaikkein julmimpia”, etenkin juovuksissa.
– He eivät kestäneet alkoholia eivätkä ymmärtäneet meitä, Natalia Tsherepenko kertoo.
– Teimme parhaamme vältelläksemme heitä, hän jatkaa.
Tuvalaisten kerrotaan majailleen kauempana koulusta kyläläisten asunnoissa. Heidän alueelleen ei asukkaiden mukaan ollut menemistä ilman aseistettua saattajaa. Muualta Venäjältä tulleita sotilaita kyläläiset kuvailevat tuvalaisia ”ymmärtäväisemmiksi”. Nämä sotilaat antoivat joskus joidenkin kyläläisten poistua kellarista hakemaan vaihtovaatteita tai lääkkeitä kodeistaan. Tsherepenko sai lypsää lehmänsä kerran päivässä sotilaiden valvomana.
– Eräs nuorista pojista pyyteli jatkuvasti anteeksi. Hän kertoi olevansa Siperian Krasnojarskista, luulleensa tulevansa harjoituksiin ja ettei hänen äidillään ollut aavistustakaan siitä, että hän oli Ukrainassa.
Miehityksen kokeneet kuvailevat sotilaiden toimineen mielensä mukaan ilman selkeitä sääntöjä ja johtoa.