Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus sopi tiistaina budjettiriihessä talousarvioesityksestä vuodelle 2020 ja sen osana myös valtioneuvoston kanslian määrärahoista.
Valtioneuvoston kanslian tiedotteen mukaan ministerien, heidän valtiosihteeriensä ja erityisavustajien palkkaukseen osoitetaan yhteensä 11,5 miljoonaa euroa eli noin viisi miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2019. Korotusta aiempaan on 77 prosenttia.
Korotus on seurausta ministerien, valtiosihteerien ja erityisavustajien määrän noususta, palkkioperusteiden tarkistuksista sekä edellisen hallituksen ministereiden palkkioihin kohdistettujen säästöjen poistamisesta.
Kevään hallitusneuvotteluissa tehdyn linjauksen mukaisesti ministerien avuksi palkataan enintään 15 valtiosihteeriä ja 69 erityisavustajaa eli huomattavasti enemmän kuin viime vaalikaudella.
Myös puoluetoiminnan tukemiseen osoitetaan 35,6 miljoonaa euroa eli kuusi miljoonaa euroa aiempaa enemmän.
Hallituksen budjettiriihen tulos valtioneuvoston kanslian määrärahoista https://t.co/h8vP1qP5R2
— Valtioneuvosto | Statsrådet (@valtioneuvosto) September 17, 2019