Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on hamunnut Euroopan unionin hallussa olevia olevia Venäjän jäädytettyjä varoja itselleen. Niillä on myös osansa Trumpin rauhanneuvotteluissa.
Saksan liittokansleri Friedrich Merz painottaa Deutsche Wellelle, että nämä rahat kuuluvat Ukrainalle, jonka tulee selvitä yli talvesta ja tarvitsee taloudellista tukea seuraavina vuosina.
– Näiden rahojen tulisi mennä Ukrainalle. Me tarvitsemme näitä varoja. Tässä on kyse eurooppalaisten keskinäisestä asiasta ja en näe mitään taloudellista mahdollisuutta näiden varojen siirtämiseksi Yhdysvaltoihin. Ja Yhdysvaltojen hallitus tietää tämän.
Merzin mukaan eräät henkilöt Yhdysvalloista haluavat ”saada taloudellista hyötyä” mahdollisesta Venäjän Ukrainan-vastaisen hyökkäyssodan päättämisestä. Merz perui matkansa Osloon ja lähti sen sijaan Brysseliin puhumaan jäädytetyistä varoista Belgian pääministeri Bart De Weverin kanssa.
De Wever vastustaa ankarasti jäädytettyjen venäläisvarojen käyttämistä Ukrainan hyväksi, mistä Verkkouutiset on kertonut tässä.
Aiemmin paljastui, että amerikkalaisviranomaiset olivat yrittäneet vaikuttaa EU:n jäsenmaihin, ettei jäädytettyjä venäläisvaroja käytettäisi Ukrainan hyväksi ”pitkittämään sotaa”. Amerikkalaiset haluaisivat rahat jaettavaksi omassa rauhanprosessissaan.





