Ensi viikolla luvassa vielä lämpimiä kelejä

Viikonlopuksi luvassa on tuulista säätä.

Viikonlopun sää on Forecan ennusteen mukaan tuulinen. Ensi viikolla sää tulee olemaan hieman viikonloppua lämpimämpi.

Sekä lauantaina että sunnuntaina lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 12–16 sekä maan pohjoisosassa 8–14 astetta. Pilvisyyttä ja sateita saapuu Suomeen lauantaina lännestä. Tuuli on Ilmatieteen laitoksen mukaan enimmäkseen kohtalaista etelän ja lännen välistä. Forecan mukaan tuuli voi olla puuskaistakin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lapissa lämpötila on lauantaina ylimmillään 8–13 astetta. Ensin sää on poutainen ja osittain selkeä. Sää kuitenkin muuttuu pilvisemmäksi ja Lapissa saadaan sadetta tai sadekuuroja.

Sunnuntain sää on suuressa osassa maata lauantaita aurinkoisempi, mutta yhä tuulinen ja puuskainen. Maan länsi- ja eteläosassa sää muuttuu poutaisemmaksi ensimmäisenä, idässä ja pohjoisessa saatetaan kuitenkin saada vielä sadekuuroja. Tuuli on Lapissa heikompaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tulevan viikon sää on Forecan ennusteen mukaan viikonloppua lämpimämpi.

Maanantaina luvassa on vaihtelevaa pilvisyyttä. Sää on suurimmaksi osaksi poutainen, mutta tuuli yhä kohtalaista ja puuskaista. Sateita saatetaan saada paikallisesti. Maanantaina lämpötila on eteläosassa maata 14–18, keskiosassa 12–16 ja pohjoisessa keskimäärin 10–14 astetta.

Tiistaina lämpömittarin lukema voi nousta Forecan mukaan eteläisessä osassa maata 17–19 asteeseen. Keskiviikkona on luvassa sateita ja myös torstaina koko maahan on luvassa sateita hajanaisesti. Torstaina lämpötilat ovat 6–12 asteeseen tietämillä.

Mainos