Jalankulkija ylittää suojatietä Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Ennuste heinäkuulle: Sää viilenee, yksittäiset lämpimät päivät mahdollisia

Meterologin mukaan lomakuukausi on tavanomaista kylmempi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uuden kuukausiennusteen mukaan heinäkuun sää jatkuu Suomessa vähän keskimääräistä viileämpänä ja sateisempana, kertoo Foreca.

Kuluvalla viikolla hyvin lämmin ja kostea ilma on kuitenkin vielä levittäytymässä idästä Suomeen. Tiistaina lämpötila kohoaa iltapäivällä lähes koko maassa 22–26 asteeseen, ja idän aurinkoisilla ja poutaisilla alueilla on 25–30 astetta.  Keskiviikkona sää jatkuu vielä monin paikoin lämpimänä. Sateessa jäädään 20 asteen vaiheille tai sen alle, mutta muualla maassa on enimmäkseen 21–25 astetta.

Varsinkin tiistai-illasta keskiviikkoon voi muodostua voimakkaita ukkosia, jotka toteutuessaan tuovat paikallisesti rankkaa sadetta. Kaupunkialueilla esimerkiksi alikulut voivat tulvia, jos kohdalle osuu hidasliikkeinen rankkasade.

Torstaina maan läntisimpään osaan alkaa Forecan meteorologin mukaan jo virrata viileää ilmaa. Sää pysyy epävakaisena, ja sadekuuroja voi tulla Etelä-Suomesta aina Pohjois-Lappiin asti. Paikoin myös ukkostaa. Päivällä lämpötila jää maan länsiosassa jo 20 asteeseen tai vähän sen alle, sen sijaan idässä ja pohjoisessa ollaan vielä laajoilla alueilla vähän 20 asteen yläpuolella.

Loppuviikon aikana viileä sää valtaa Suomen. Tämänhetkisen ennusteen mukaan varsinkin viikonloppu kuluu tuulisessa matalapainesäässä, ja sateet muuttuvat jatkuvammiksi. Päivälämpötila laskee viikonloppuna 10 ja 20 asteen välille niin, että kylmintä on lauantaina osassa Lapin sateisia alueita.

Seuraavalla viikolla suurta muutosta säähän ei ole näköpiirissä. Suomessa vallitsee edelleen epävakainen matalapainesää, ja sademäärä on paikoin tavallista suurempi.

Lämpötila alkaa nousta edeltävään kalseaan viikonloppuun verrattuna, mutta viikon keskilämpötila jää tämän kuukausiennusteen mukaan Suomessa 0–2 astetta keskiarvon alapuolelle. Yksittäiset lämpimät päivät ovat kuitenkin mahdollisia.

Heinäkuun 25. päivä alkavalla viikolla säässä ei ole selvää eroa edellisiin viikkoihin nähden, mutta samalla ennusteen epävarmuus kasvaa jo selvästi. Kuukausiennusteen mukaan  sää voi olla edelleen vuodenaikaan nähden keskimääräistä viileämpää ja sademäärä paikoin suurempi.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)