Elina Valtonen: Suomen tulisi liittyä Natoon

Naton pääsihteeri vierailee Suomessa.
Elina Valtonen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Elina Valtonen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Valtonen kannattaa avoimesti Suomen Nato-jäsenyyttä.

– Suomen tulisi liittyä Natoon, Valtonen toteaa Twitterissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vierailee Suomessa maanantaina ja tiistaina. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Naton korkein päätöksentekoelin eli Pohjois-Atlantin neuvosto saapuu Suomeen.

Suomen jälkeen Stoltenberg ja neuvosto vierailevat Ruotsissa. Suomi ja Ruotsi tekevät läheistä yhteistyötä Naton kanssa. Suomesta tuli Naton vahvistettu kumppani vuonna 2014.

Naton suhteissa Suomeen ei ole tapahtunut muutosta, arvioi Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg.

Professori Forsbergin mukaan Stoltenbergin ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön maanantaisessa lehdistötilaisuudessa kävi ilmi, että Suomi pitää oveaan auki jäsenyydelle Natossa, ja Nato pitää oveaan auki Suomelle.

– Ovet ovat auki, henki on hyvä ja kumppanuus on molempien etujen mukaista, Forsberg sanoo Ylelle.

Poimintoja videosisällöistämme

– Eihän tässä ollut mitään muutosta. Se meni aivan käsikirjoituksen mukaan.

Naton uudesta strategisesta konseptista on tarkoitus sopia Madridin-huippukokouksessa ensi vuonna.

Stoltenbergin mukaan suhteet kumppanuusmaihin voivat olla entistä tärkeämpiä uudessa konseptissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomesta tuli Naton vahvistettu kumppani vuonna 2014.

Mainos