Elina Lepomäki: Mikä estää kokeilemasta kuuden tunnin työaikaa?

Kokoomusedustajasta työehdoista voitaisiin sopia SDP:n puoluekokouksen sijaan työpaikoilla.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kertoo Twitterissä haaveilevansa Suomesta, jossa työehdoista voitaisiin sopia työpaikoilla, eikä SDP:n puoluekokouksessa.

– Mikä estää hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä kokeilemasta kuuden tunnin työaikaa keskenään jo nyt? Haaveilen Suomesta, jossa valtio takaa kaikille syrjimättömän perusturvan ja että työehdoista voidaan sopia SDP:n puoluekokouksen sijaan työpaikoilla, Lepomäki kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Lepomäki viittaa tviitillään Helsingin Sanomissa julkaistuun Marko Junkkarin kommenttiin, jossa käsitellään SDP:n perinteisiin tavoitteisiin kuuluvaa työajan lyhentämistä. Myös SDP:n tänään Tampereella alkaneelle puoluekokoukselle on tehty aloite kuuden tunnin työpäivästä.

– Tällä kertaa tilanne kuitenkin poikkeaa aiemmista kokouksista. Tämänkertaisessa aloitteessa esitetään, että hallitus tekisi jo tällä vaalikaudella laajan kokeilun kuuden tunnin työpäivästä yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa, Junkkari kirjoittaa.

Mainos