Palkansaajajärjestö STTK:n pääekonomisti Ralf Sund kertoo Helsingin Sanomille, että tukien leikkaaminen tai palkankorotukset eivät yksin ratkaise työvoimapulaa.
– Perusturva Suomessa koostuu työmarkkinatuesta, asumistuesta ja mahdollisesti täydentävästä toimeentulotuesta. Se on jo säädetty niin minimiin, että en usko kaikkien ihmisten ottavan pienipalkkaisia töitä vastaan, vaikka tukia leikattaisiin vieläkin enemmän.
– En myöskään osta sitä argumenttia, että kun maksat enemmän, niin kyllä ihmiset sitten aktivoituvat töihin. Osalla työttömistä ammatillinen osaaminen on niin huonossa jamassa, että palkat liikkuisivat joka tapauksessa työehtosopimusten minimeissä. Tässä on kyseessä paljon laajempi kokonaisuus kuin pelkkä palkka, Sund sanoo.
Hänen mukaansa toisaalta ”pitkän taantuman aikana Suomessa on pääsyt unohtumaan, että palkka on yksi rekrytoinnin väline.”
– Suomessa palkkaliukumat ovat hyvin lähellä nollaa. Työehtosopimuksesta katsotaan se pienin luku, ja sillä pitää pärjätä. On kuitenkin pomminvarmaa, että jos talouskasvu jatkuu, kuten on ennustettu, palkan merkitys tulee kasvamaan. Ralf Sund kertoo Helsingin Sanomille.