Saunamökki ja laituri Kuopion Maaningalla 29. toukokuuta 2020., LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI

Ekonomisti hämmästelee: Suomalaisilla on yli 40 miljardia euroa kiinni mökeissä

Juhana Brotheruksen mukaan mökkeilyn kokonaisvaikutusta kansantalouteen on vaikea arvioida.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotheruksen mukaan suomalaisten mökkeily on varsin poikkeuksellinen ilmiö, hän kirjoittaa viestipalvelu X-julkaisussaan.

– Suomalaiset ovat poikkeuksellista mökkikansaa. Pohdin ⁦@TNiskakangas kanssa ilmiön vaikutuksia kansantalouteen. Miten kotitaloudet toimisivat ilman mökkejä? Vastaus avaa verhoa toiseen todellisuuteen, Brotherus kirjoittaa.

Mökkeilyn vaikutuksia kansantalouteen Brotherus arvioi Helsingin Sanomien artikkelissa. Mökit voivat hänen mukaansa kutistaa kansataloutta sitomalla rahat kiinni kohteeseen, joka ei tuota yhtä paljoa kuin esimerkiksi osakkeet tuottaisivat. Mökeillä myös tehdään paljon palkatonta talkootyötä, jolloin raha ei kierrä. Kolmanneksi kansantaloutta supistavaksi mökkeilyn vaikutukseksi Brotherus näkee mökkien hajanaisuuden; tie- ja sähköverkkojen rakentaminen ja ylläpito haja-alueilla maksaa.

– Mökeille hajautuneet ihmiset saattavat myös tehdä vähemmän töitä kuin ne, jotka pysyvät lähellä töitään. Ihmiset myös käyttävät palveluja vähemmän, jos ne ovat kaukana, Brotherus arvioi.

Toisaalta hän kertoo artikkelissa, että mökkeilyllä on myös kansantaloudellisia hyötyjä; mökkeillessä lomalla käytetyt rahat jäävät Suomeen, eivätkä mene ulkomaanmatkailuun. Lisäksi voi hänen mukaansa olla, että mökkeily palauttaa työelämästä uupuneet työntekijät paremmin.

– Jos vaihtoehtoinen todellisuus on se, että ihmiset matkustelisivat ulkomailla ja palautuisivat heikommin, mökit voivat itse asiassa olla positiivinen lisä Suomen talouskasvulle, Brotherus arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)