Mainosta ruodittiin perjantain Suomen Kuvalehdessä. Siinä viitattiin eurovaaliehdokkaiden julkisuudessa käymään näkyvyyskilpaan ja uumoiltiin, josko rillipään imago nyt syrjäyttäisi Eija-Riitta Korholan maineen olkapäämeppinä.
Korhola kertoo blogissaan miettineensä marraskuussa esitettyä pyyntöä moneen kertaan.
– Opiskeluaikoina ja nuorena äitinä tienasin rahaa sivutoimisilla kuvauskeikoilla, mutta se oli ohi kauan ennen poliitikon hommia. Poliitikkona minua on pyydetty muutamiin mainoskampanjoihin, muun muassa kosmetiikkasarjan kasvoksi, mutta olen sanonut ei, Korhola kirjoittaa.
Korhola työskentelee usein muun muassa kosmetiikkaan liittyvän lainsäädännön parissa ja korostaakin riippumattomuuden tärkeyttä.
Hänen mukaansa tuote ja kampanja olivat kuitenkin nyt erilaisia.
– Kyseessä on mainos, jossa käväisevät alansa ammattilaiset, eikä tuote herätä epäilystä siitä, että voisin lainsäädäntötyössäni sitä jotenkin suosia, Korhola toteaa.
Korholan mielestä kyse on läpinäkyvästä mainonnasta, eikä hän kiistä, että mainosesiintyminen tuo hänellekin tarvittua näkyvyyttä vaalivuonna. Vaalikampanjat ovat kalliita ja Korhola ihmetteleekin, olisiko joku ehdokas muka kieltäytynyt tällaisesta tilaisuudesta.
Mepin mukaan mainos antaa mahdollisuuden muistuttaa siitä, että politiikassakin on kyse hyvästä näkökyvystä – etenkin kokonaisuuksien hahmottamisessa.
Kuvauspalkkionsa Eija-RIitta Korhola kertoo saavansa silmä- ja aurinkolasien muodossa.





