Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan, pahantahtoiset hybridioperaatiot eri puolilla Eurooppaa ja globaalin epävakauden tuottaminen perustuvat liettualaisdiplomaatti Gabrielė Klimaitė-Želvienėn mukaan siihen, että venäläisillä on vahva usko maansa oikeuteen hyökätä, hallita ja puuttua muiden asioihin. Venäjällä on ikään kuin vapaus luoda tietty yhteiskuntamalli ja pakottaa se myös niille, jotka eivät sitä hyväksy.
Hän viittaa muun muassa vaikutusvaltaisen venäläisideologi Aleksandr Duginin vuonna 2022 esittämään näkemykseen, jonka mukaan Venäjän tehtävänä on taistella ”länsimaisen sivilisaation, sen liberaali-totalitaarisen hegemonian ja ukrainalaisen natsismin ilmentämää absoluuttista pahaa vastaan”. Venäläiset on Duginin mielestä luotu tätä tehtävää varten, ja ellei Venäjä ole suuri, se ei ole mitään.
Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta Venäjällä elää yhä bolsevistinen eetos, jossa Kremlin ajatellaan tietävän kaiken – myös sen, millaista elämää muiden pitäisi elää, Klimaitė-Želvienė toteaa Center for European Policy Analysis -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Kun Neuvostoliitto toisen maailmansodan jälkeen miehitti ja sorti lähialueensa maita vuosikymmenten ajan, sen kansalaiset pitivät itseään voittajina, vapauttajina ja suurimpina ihmiskunnan historian rakentajina. Venäjän 1900-luvun historiaa voidaan perustellusti pitää valtavana kokeiluna, jossa kymmeniä miljoonia ihmisiä tapettiin ja suistettiin köyhyyteen, sillä miksipä ei, hän kirjoittaa.
– Maailman suurimmaksi maaksi ei tulla elämää arvostamalla. Kuten [edesmennyt Yhdysvaltain ulkoministeri] Henry Kissinger kirjassaan World Order arvioi, vuosina 1552–1917 Venäjä kasvatti aluettaan keskimäärin 100 000 neliökilometriä vuodessa. Ei ollut mitään sellaista ongelmaa, jota ei olisi voitu aggressiolla ratkaista, Klimaitė-Želvienė huomauttaa.
Hän kuvailee artikkelissaan laajasti ja koskettavasti sitä loputtomalta tuntunutta kärsimystä, jonka kohteeksi myös hänen oma maansa neuvostomiehityksen vuosikymmeninä Liettua joutui. Yksi pahimmista asioista oli hänen mukaansa lohduttomuuden ilmapiiri. Mikään ei olisi mahdollista eikä koskaan tulisi olemaan. Mitä enemmän valtio muistutti vankilaa, sitä parempi. Ilmassa leijui alituinen nöyryytys.
Kun neuvostojärjestelmä lopulta romahti ja Liettua palautti itsenäisyytensä, liettualaisille se merkitsi Klimaitė-Želvienėn mukaan paluuta vapauteen ja markkinatalouteen sekä sitä, että yksilöitä arvostettiin jälleen. Maa teki myös kaikkensa päästäkseen täydellisesti eroon kommunismin perinnöstä, sorrosta, kontrollista ja keskitetystä vallasta. Kaikki neuvostoarmeijassa ja turvallisuuspalveluissa palvelleet upseerit joutuivat tekemään tiliä menneisyydestään. Venäjällä niin ei koskaan tapahtunut, hän muistuttaa. Kommunistiajan rikoksia ei koskaan systemaattisesti selvitetty eivätkä niihin syyllistyneet joutuneet vastaamaan teoistaan. Myöskään turvallisuuspalvelujen arkistoja ei avattu, vaan FSB, SVR ja GRU hyödyntävät niitä edelleen.
Turvallisuuspolitiikan, asevalvonnan ja ydinsulkusopimusten parissa työskentelevä Gabrielė Klimaitė-Želvienė on toiminut Liettuan ulkoasiainhallinnossa yli 20 vuoden ajan paitsi Vilnassa, myös Tukholmassa, Brysselissä, Washingtonissa ja Moskovassa.
Klimaitė-Želvienė muistuttaa venäläisten propagandistien usein väittävän, että venäläiset ovat erityinen rotu, jolla on ”lisägeeni” ja ”sivilisaatiomissio”. Venäjän pyhä tehtävä on laajentaa aluettaan, ja Venäjällä on tässä ajattelussa yksinoikeus päättää, minne sen rajat ulottuvat.
– Tasavertaista kumppanuutta tai tasa-arvoa ei ole. Ei rauhanomaista rinnakkaiseloa muiden kansakuntien kanssa. Venäjän on hallittava. Kyse on Venäjästä tai lännestä. Kun Venäjä häviää, länsi voittaa, hän sanoo.
– Neuvostoliitto on poissa, mutta imperiumi pysyy. Maa, joka antoi epäonnistumisen mestarinäytteen, palaa tarjoamaan yhä uusia ratkaisuja. He puhuvat ”turvatakuista Euroopalle”. He vaativat meitä puuttumaan itse aiheuttamansa katastrofin ”juurisyihin”. He näyttävät kamppailevan sen kanssa, mihin uskoa: ovatko ukrainalaiset natseja vai molemmat kansat samanlaisia ja ”yhtä suurta perhettä”, hän toteaa.
Hänen mukaansa Venäjä halveksuu länsimaista ihmisoikeuskäsitystä, polkee maahan omien kansalaistensa vapaudet ja oikeudet sekä sallii perheväkivallan. Murhia tehdään Venäjällä väkilukuun suhteutettuna 17 kertaa enemmän EU:ssa. Kaikki tämä osoittaa venäläisten toimivan niin kuin aina ennenkin – valitsevan ongelmiensa ratkaisuksi väkivallan. Ei ole sattumaa, että neuvostodiktaattori Josif Stalinille pystytetään muistomerkkejä jälleen.
