Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut asettavansa Kiinalle 100 prosentin lisätullit ja uhannut perua huippukokouksensa presidentti Xi Jinpingin kanssa, uutisoivat kansainväliset mediat.
Trump syytti perjantaina Kiinaa ”poikkeuksellisen aggressiivisesta asemoitumisesta kaupankäyntiin” ja sanoi asettavansa laajamittaisia vientirajoituksia käytännössä jokaiselle Kiinan valmistamalle tuotteelle sekä kaikille kriittisille ohjelmistoille.
Uudet toimenpiteet astuisivat voimaan 1. marraskuuta ”tai aikaisemmin” riippuen Kiinan toimista, hän lisäsi Truth Social -sivustolla julkaisemassaan viestissä.
Kiina julkisti aiemmin tällä viikolla vientirajoituspaketin, joka on sekoittanut harvinaisten maametallien ja kriittisten mineraalien maailmanlaajuisia toimituksia. Uusien sääntöjen mukaan ulkomaisten yritysten olisi saatava Pekingin viranomaisten lupa viedäkseen Kiinasta peräisin olevia kriittisiä magneetteja ja muita tuotteita, jotka sisältävät edes pieniä määriä harvinaisia maametalleja.
Vastauksena Trump väläytti peruvansa tapaamisen Xin kanssa, jonka oli määrä tapahtua Aasian ja Tyynenmeren talousyhteistyöfoorumin yhteydessä Etelä-Koreassa lokakuun lopussa. Kansainväliset toimijat olivat pitäneet suunniteltua tapaamista askeleena kohti Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteiden vakauttamista.
– Tämä oli todellinen yllätys, ei vain minulle, vaan kaikille vapaan maailman johtajille, Trump kirjoitti Truth Socialissa Kiinan uudesta politiikasta.
– Minun piti tavata presidentti Xi kahden viikon kuluttua, mutta nyt ei näytä olevan mitään syytä tehdä niin, hän jatkoi.
Trumpin mukaan Yhdysvaltoihin olivat ottaneet yhteyttä myös ”muut maat, jotka ovat erittäin vihaisia tästä suuresta kauppavihamielisyydestä, joka tuli tyhjästä”.
Myöhemmin perjantaina Trump vihjasi, että tapaaminen Xin kanssa saattaisi toteutua.
Trumpin uudet tullit Kiinalle nostavat esiin mahdollisuuden, että maat palaavat täysimittaiseen kauppasotaan, joka puhkesi aiemmin tänä vuonna, kun Trump iski Kiinalle 145 prosentin tullit ja Xi vastasi asettamalla 125 prosentin tulleja Yhdysvalloista tuleville tavaroille.
Peterson maailmantalouden instituutin mukaan Yhdysvaltojen keskimääräinen tulli Kiinasta tuotaville tuotteille on lähes 58 prosenttia. Kiinan keskimääräinen tulli yhdysvaltalaisille tavaroille on noin 37 prosenttia.