Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoittaa neuvottelevansa uudesta ydinaseita koskevasta sopimuksesta Kiinan ja Venäjän edustajien kanssa.
Trumpin mukaan molemmat maat ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa sopimukseen. Yhdysvallat vetäytyi virallisesti perjantaina kylmän sodan aikaisesta INF-sopimuksesta, joka koski 500–5500 kilometrin kantomatkan ohjuksia. Nato-maat ja Venäjä ovat syyttäneet toisiaan sopimuksen ehtojen rikkomisesta uusilla asejärjestelmillä.
Donald Trumpin mukaan kaikki osapuolet luopuisivat joistakin ohjuksistaan uuden sopimuksen myötä.
– Myös Kiina olisi saatava mukaan jossakin vaiheessa, Trump sanoi medialle BBC:n mukaan.
– Kiina oli aiheesta todella, todella innostunut, ja niin oli Venäjäkin. Joten uskon, että saamme kyllä sopimuksen aikaan, presidentti jatkoi.
Myös YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on kehottanut suurvaltoja sopimaan INF:n seuraajasta. Hänen mukaansa ”ydinsodan merkittävä este” on nyt menetetty.
– [INF:n raukeaminen] tulee todennäköisesti lisäämään, ei vähentämään, ballististen ohjusten luomaa uhkaa, Guterres sanoi.