Brexit söi järisyttävät 6-8 prosenttia Britannian taloudesta

Pitkittynyt EU-ero ja poliittinen epävarmuus heikensivät taloutta ennustettua enemmän.
Brexitia puolustavia ja vastustavia mielenosoituskylttejä Lontoossa vuonna 2019. LEHTIKUVA / ANNIINA LUOTONEN
Brexitia puolustavia ja vastustavia mielenosoituskylttejä Lontoossa vuonna 2019. LEHTIKUVA / ANNIINA LUOTONEN

Britannian ero EU:sta on käynyt maalle kalliiksi. Brexit heikensi talouden keskeisiä osa-alueita enemmän kuin ennen vuoden 2016 kansanäänestystä osattiin ennakoida, selviää Yhdysvaltain kansallisen taloustutkimusvirasto NBER:n julkaisemasta raportista.

Siinä tutkijat tarkastelevat makro- ja mikroaineistoja vuosina 2016-2024 tapahtuneen eroprosessin ajalta. Britannian kehitystä verrataan 33 muuhun maahan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkijoiden mukaan Britannian bruttokansantuote on jäänyt vuoteen 2025 mennessä 6-8 prosenttia pienemmäksi siitä, mitä se olisi ollut ilman EU-eroa. Alkuperäisten ennusteiden mukaan arvioitiin, että bruttokansantuote tulisi supistumaan neljällä prosentilla.

Maan investoinnin ovat pienentyneet 12-18 prosenttia ja työllisyys heikentynyt 3-4 prosenttia. Lisäksi tuottavuus on laskenut 3-4 prosenttia.

Raportissaan tutkijat listaavat neljä keskeistä syytä näille talousvaikutuksille. Ensinnäkin Brexit lisäsi pitkäkestoista epävarmuutta, mikä heikensi yritysten investointihalukkuutta.

Toiseksi yritykset arvioivat tulevan kysynnän heikommaksi, mikä vähensi investointi- ja rekrytointipäätöksiä.

Kolmanneksi Brexit vähensi yritysten innovaatioita sekä IT-panostuksia, koska yritysjohdon resurssit kuluivat EU-eroon liittyvään valmisteluun.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Neljänneksi tuottavuuden heikentyminen kohdistui etenkin niihin yrityksiin, jotka olivat ennen EU-eroa hyötyneet EU:n sisämarkkinoista kaikkein eniten.

Brexit lisäsi kaupan esteitä sekä hallinnollisia kustannuksia heikentäen Iso-Britannian asemaa kansainvälisissä toimitusketjuissa.

Tutkijat huomauttavat, että Brexit-prossessin venymistä ja poliittista epävarmuutta oli vaikea arvioida etukäteen. Tämän vuoksi ennen kansanäänestystä tehdyt arviot olivat lievempiä kuin EU-eron todelliset vaikutukset lopulta olivat.

Mainos