Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz toistaa Verkkouutisten BenTV:ssä puolueensa kannan siitä, ettei venäläisille turisteille tulisi myöntää viisumeita Suomeen. Kokoomus kysyi eduskunnan kyselytunnilla, miksei turistiviisumien myöntämistä lopeteta kokonaan.
– Pääministeri (Sanna) Marin (sd.) selitti, että siihen ei ole oikeudellisia edellytyksiä. Saman asian toi esiin ulkoministeriön (Jussi) Tanner pari päivää sitten ja hän on hyvin fiksu mies, vaikka ei ole tietääkseni juristi, ja perusteli hyvin tämän oikeudellisen tilanteen, Zyskowicz kertoo.
Samalla hän toteaa ettei ymmärrä, miksi samaan Schengen-sopimukseen kuuluvat maat, kuten Puola, Viro, Latvia ja Liettua, ovat voineet sopimuksen puitteissa toimia eri tavalla.
– Kyse ei ole pelkästään tästä Schengen- ja viisumiasiasta, kyse oli aikanaan al-Holista ja lasten oikeuksien sopimuksesta. Kyse on yleensäkin kansainvälisistä sopimuksista, miten ne samat sopimukset antavat Suomelle enemmän velvoitteita, kuin muille maille, jotka ovat samojen sopimusten osapuolia, Zyskowicz kysyy.
Zyskowicz puhuu myös esiin nostetuista mahdollisuuksista ruuhkauttaa viisumien hakuprosessi tai nostaa viisumien hinnat niin korkeiksi, että vain äveriäimmillä venäläisillä on niihin varaa.
– Eli jos me tosiasiallisesti voidaan estää turisteja hakemasta viisumia Suomeen, niin miten tämä sitten on oikeudellisesti mahdollista, jos ei ole oikeudellista mahdollisuutta myös muodollisesti lopettaa näiden viisumien antaminen? En ymmärrä, Zyskowicz ihmettelee.
– Mutta sinänsä on tietysti hyvä asia, että Suomi sekä rajoittaa rajusti venäläisten turistien tuloa, että ajaa Euroopan Unionin tasolla yhteisiä päätöksiä tässä suhteessa, hän lisää.





