Missä on SDP:n ja keskustan salainen aarrearkku, kysyy kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz Facebookissa julkaistulla videolla.
– Ben-setä on nyt hyvin vihainen. Koko vaalikauden demarit ovat ehdottaneet miljoonien ja satojen miljoonien menoja joka paikkaan. Me ollaan tiedetty, että niillä on joku salainen aarrearkku piilossa, millä he rahoittavat nämä kaikki lisäykset.
– Nyt näköjään kepulaisetkin ovat löytäneet aarrearkun ja sen piilopaikan. Arvaa harmittaako se, etteivät he ole meille hallituskumppaneille kertoneet, missä se piilopaikka ja aarrearkku ovat, Zyskowicz sanoo jutun alta löytyvällä videolla.
Kansanedustaja viittaa keskustan lauantaina julkaisemaan vaaliohjelmaan, jossa esitetään mittavia lisäyksiä muun muassa perusturvaan. Puolue lupaa lopettaa esimerkiksi etuuksien ja eläkkeiden indeksijäädytyksiä sekä korottaa takuueläkettä reilulla 100 eurolla.
Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen totesi sunnuntaina muiden puolueiden käyvän ”petollista huutokauppaa vaalilupauksilla”.
– Miljardeja maksavat vaalilupaukset ovat katteettomia tilanteessa, jossa emme ole vielä edes ratkaisseet nykyisten palveluiden rahoitusta. Tällä tahdilla meillä on edessä hallitsematon velkaantuminen ja rajut leikkaukset ensi vuosikymmenen loppupuolella, Jokinen sanoi.
https://www.facebook.com/302565484196/posts/10157006300299197