Lomautuksia tehdään yhä poikkeuksellisen nopealla tahdilla, vaikka lomautusten huippu näyttäkin jääneen taakse. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kirjoittaa Twitterissä uskovansa, että lomautus on suora tulonsiirto työnantajalle.
– Hyvä huomata, että koronalomautuksia on noin 200 000. Lomautusten helpottaminen merkitsee yrityksille noin 850 miljoonan euron säästöä palkoissa laskettuna suomalaisten keskipalkalla. Tämä on suora tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille, Palola toteaa.
Hän viittaa Helsingin Sanomien uutiseen, jonka mukaan maaliskuun jälkeen yli 200 000 työntekijää on lomautettu ja yli 20 000 irtisanottu.
Lomautukset moninkertaistuivat koronakriisin alettua. Vaikka huippu näyttää olevan takana, luvut ovat edelleen hyvin korkeita.
Suomen yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula on ottanut kantaa Palolan väitteeseen. Hänen mielestään lomautusmekanismi on hyvä ja irtisanomista parempi vaihtoehto.
– Voihan sen ehkä näinkin ajatella. Toinen tapa ajatella on se, että kun vältetään yritysten kaatuminen ja menetetyt työpaikat, niin työntekijöillä on työpaikka johon palata ja työnantajia on jatkossakin. Lomautusmekanismi on hyvä ja irtisanomista paljon parempi vaihtoehto, Makkula vastaa Palolalle.
Lomautettujen joukossa on selvästi enemmän nuorempia kuin esimerkiksi viime vuonna samaan aikaan lomautettujen keskuudessa. Eniten lomautetuiksi ja työttömiksi on koronakriisin aikana joutunut kaupan ja teollisuuden aloilla, majoitus- ja ravintola-alalla sekä esimerkiksi hallinto- ja tukipalveluissa työskenteleviä.
Voihan sen ehkä näinkin ajatella. Toinen tapa ajatella on se, että kun vältetään yritysten kaatuminen ja menetetyt työpaikat, niin työntekijöillä on työpaikka johon palata ja työnantajia on jatkossakin. Lomautusmekanismi on hyvä ja irtisanomista paljon parempi vaihtoehto.
— Janne Makkula 🇺🇦 (@JanneMakkula) May 16, 2020