Työntekijäjärjestö SAK on muuttanut yllättäen mieltään eläkeputken poistosta, kertoo Helsingin Sanomat.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus sopi torstaina eläkeputken eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivien asteittaisesta lakkauttamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että eläkeikää lähestyvät työttömät eivät jatkossa voi päästä ansiosidonnaisen lisäpäiville. He ovat vaarassa pudota 500 päivän tukikauden jälkeen selvästi alhaisemmalle työmarkkinatuelle.
Tähän asti SAK on vastustanut jyrkästi eläkeputken poistoa, sillä sen on katsottu heikentävän työttömien toimeentuloa. Nyt järjestö kuitenkin uskoo, että näin ei käy. Syynä ovat laissa jo nykyisin olevat erityissäännökset, joiden mukaan kunnilla ja te-toimistoilla on velvollisuudet tarjota ikääntyville työttömille töitä tai työllisyyspalveluita.
– Nämä erityissäännökset turvaavat ikääntyvien työttömien toimeentulon, eikä hallitus ole tekemässä niihin muutoksia, sanoo SAK:n johtaja Saana Siekkinen.
SAK:n uutta näkemystä on HS:n mukaan pidetty yllättävänä.
– Me olemme koko ajan sanoneet, että työttömäksi jäävien ikääntyvien toimeentulo pitää turvata. Siinä me olemme olleet johdonmukaisia, Siekkinen perustelee.
Aiempaan kantaan on hänen mukaansa vaikuttanut jäsenistön mielipide.
– Yleinen arvio meidän jäsenistön keskuudessa on, että he kokevat tämän putken poiston aikamoisena heikennyksenä. Meille tulee siitä todella paljon palautetta, Siekkinen kertoo.
– Keskustelu putken poistosta on meillä ollut sisäisesti kova, ja meillä on ollut kovat paineet syksyn aikana. Meidän jäsenistömme on todella tiukasti sitä mieltä, että me olemme olleet heikentämässä ikääntyvien työttömien sosiaaliturvaa.
Siekkinen muistuttaa, että erityissäännösten säilyminen on järjestölle tärkeää.
– Itse kyllä pidän hyvänä asiana, että pitkään työttömänä ollut pääsee välillä myös tuettuun työhön tai palveluun.