Artikkelit: Matti Lepistö

EU:n jäsenmaat ovat maksaneet kriisipankeille valtiontukea 669 miljardia euroa.
Kaupungin tukemien asuntojen ostajien keskitulot ovat noin 48 000 euroa vuodessa.
Tasavallan presidentti avasi Yhteisvastuukeräyksen.
Kansanedustajan mukaan molemmissa puolueissa esiintyvä ääriajattelu on marginaalista.
Ex-pääministerin mukaan Posti ei ollut ollut ainoa syy hallituksen eroon.
Kiinalainen mies menehtyi koronaviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen Filippiineillä.
Ministerin mukaan kaikki kunnat eivät tulevaisuudessa selviä nykyisistä tehtävistä.
Pääministeri vakuuttaa työllisyystavoitteen toteutuvan, joten menolisäyksiä ei jouduta arvioimaan uudelleen.
Ministerin mukaan Suomen vesivarat eivät ole kaupan.
Eurooppaministerin mukaan Britannia ei voi "poimia rusinoita pullasta".
Kansanedustajan mukaan vasemmistolaiset voisivat mennä peilin eteen.
Hoitajat vaativat suurempia palkankorotuksia kuin vientialoilla.
Työaika Suomessa on lyhyempi kuin Euroopassa yleensä.
Vasemmistoliiton Mai Kivelä valmistelee asiasta lakialoitetta.
Uuden verkkosivun ja mobiilisovelluksen toivotaan sujuvoittavan lippujen ostamista.
Kokoomusedustaja povaa vaikeuksia myös keväälle.
Joka neljäs kyläkauppias suunnittelee lopettavansa.
Puolustusministeri säilyttäisi naisten asepalveluksen vapaaehtoisena.
Akavan Sture Fjäderin mukaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat on korjattava.
Kokoomusedustajan mukaan hallituksen yrittäjyyspolitiikka on näpertelyä.
Kansalaistottelemattomuus ei kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon, huomauttaa Jukka Kekkonen.
Hallitus sopii työllisyystoimista tammikuun lopussa pidettävässä iltakoulussa.
Ministerin mukaan palkkaneuvottelut käydään työmarkkinaosapuolten kesken.
YK:n ilmastokokous Madridissa on päättynyt.
Keskusta on kokoomusedustajan mukaan väärässä porukassa.
Vihreiden konkarivaikuttajan mukaan massiivisiin väestönsiirtoihin pitää varautua.
Kansanedustaja uskoo keskustan taipuvan vihreille.
Yliopistonlehtorin mukaan lapset voitaisiin hakea Suomeen kiireellisellä sijoituksella.
SDP:n kansanedustaja on huolestunut tasa-arvon toteutumisesta perusopetuksessa.
Kansanedustajan mukaan vanhuspalvelut on laitettava kuntoon.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin mukaan työllisyystoimille ei ole poliittista painetta.
Yleisurheilun Suomi-Ruotsi-ottelu saattaa jäädä Tampereelle.
Kiinteistösijoittaja Huhtanen Capital asetettiin perjantaina konkurssiin.
SDP:llä ei ole kansanedustajan mukaan keinoja työllisyyden nostamiseksi.
Kokoomusedustajan mukaan hallitus yritti piiloutua virkamiehen selän taakse.
Kokoomuksen äänestäjistä yli puolet kannattaa liittymistä Natoon.
Ulkoministerin tiedotusohjeessa korostetaan virkamiehen vastuuta kysymyksessä aikuisten palautuksista.
Eurooppalainen puolustus ei ministerin mukaan voi korvata Natoa.
Kokoomusedustajan mukaan koulutusvienti tuo työtä suomalaisille.
Puolustusministerin käynnistämä selvitys koskee 13 000 työpaikkaa.