Mistäpä sitä tietää, vaikka entisestä tsaarin salaisen poliisin eli ”ohranan” talosta olisi tullut Neuvostoliiton suurlähetystö. Tarton rauhansopimuksessa 1920 Suomi ja Neuvostoliitto lupasivat, että kumpainenkin maa saa toistensa pääkaupungeista kaatuneen keisarivallan jäljiltä diplomaattikäyttöön kolme rakennusta.
Korkeavuorenkatu 21, vastapäätä Johanneksen kirkkoa, säästyi kuitenkin joutumasta naapureiden huostaan. Neuvostoliitto perusti suurlähetystönsä vastapäätä entistä oopperataloa Albertinkadun ja Bulevardin kulmassa sijainneeseen hienoon uusrenessanssityyliseen taloon.
Kenenkä onni lie ollut, että maailmansodan aikana Neuvostoliiton ilmavoimat tuhosivat oman suurlähetystönsä. Vahingoniloamme murensi tosin se, että voittajamme lisäsivät varmasti tämänkin vahingon sotakorvausten loppusummaan. Noista päivistä lähtien Neuvosto-Venäjä ei ole voinut herättää ainakaan ihailua suurlähetystörakennustensa kauneudella.
Ken halua kokea elämyksen, matkustakoon Tehtaankadulle, näette totalitaarisen arkkitehtuurin helmen. Sen lohdutukseksi voi todeta, että voitte kaikkien suurvaltojen aidatuista lähetystökolosseista todeta saman: ne ovat mahtailun ja suuren pelon tuottamaa kivimuurituskaa.
Ahdistuksen käytössä: Jääkäreiden etsintä ja loikkareiden palautus
Korkeavuorenkatu 21 valmistui Färlander, Högberg ja kumppaneiden onnistuneeksi sijoituskohteeksi vuodessa. Lupapapereiden laatimisessa ja hyväksyttämisessä ei kulunut kuin pari kuukautta. Ja silti toteutunut rakennus oli parempi kuin nykyiset elementtikyhäelmät. Pian valmistuvan uudistetun rakennuksen kunnostaminen kesti sitä vastoin yli neljä kertaa kauemmin.
Ensimmäiset asukkaan muuttivat taloon 1889. Heidän joukossaan oli tunnettuja suomalaisia, vierainaan vielä tunnetumpia. Asumiskäytössä Talo ei kuitenkaan ollut pitkään. Sen uusi omistaja oli kouluylihallituksen venäjänkielisen opetuksen tarkastaja Alexander Jefremov. Vuonna 1903 uutisoitiin, että talo siirtyisi santarmilaitoksen käyttöön.
Talosta tuli vähitellen tsaarin salaisen poliisin eli ns. ohranan toimitalo, joka oli muun muassa jääkäriliikkeen vastainen virasto, joka jäljitti, kuulusteli ja rankaisi Suomessa tapahtuvaa tsaarinvallan vastaista toimintaa. Sen ansiosta kiinni joutui 85 jääkäriä ja värvääjää, jotka toimitettiin Pietariin kärsimään rangaistuksiaan. Siitä kalterijääkäri -nimitys sai alkunsa.
Vuonna 1918 punakaarti miehitti talon. Siitä tuli lyhyeksi hetkeksi punaisten toimintojen yksi keskus, mutta valkoisen suojeluskunnan saksalaisten tuella suorittama Helsingin haltuunotto ja voitto punaisista tiesi talolle uutta tehtävää.
Talon isännäksi tuli puolustuslaitos. Puolustusminiteriö asettui siihen 1921, jolloin siinä 18 vuoden aikana ehti työskennellä 14 puolustusministeriä. Suomen nuori valtio eli pelon ilmapiirissä, naapuri kun koki suureksi tehtäväkseen kommunismin levittämisen koko maailmaan. Keskimäärin viidennes valtiomme budjetista käytettiin tavalla tai toisella turvallisuuden ylläpitoon.
Nyt rakennuksen käyttö jääkäreiden jahtaamisen sijaan kohdistui muun muassa kommunistisen toiminnan ehkäisyyn. Toki päähuomio keskitettiin sotaväen suuriin tehtäviin.
Mannerheim tuli Taloon
Unto Hämäläinen HS:n ex-toimittajana on osannut penkoa Talon, Helsingin ja Suomen historiaa monelta suunnalta. Talossa tutkittiin bolshevikkien toimintaa jopa meedion avulla, monet eri keinot olivat tarpeen. Toisaalta maan turvallisuus koki suuren iskun, kun Talossa toiminut Vilho Pentikäinen pakeni Suomesta toimitettuaan vuosikaudet salaista materiaalia Helsingin Neuvostoliiton suurlähetystölle.
Kenraali C. G. E. Mannerheim tuli töihin Korkeavuodenkatu 21:een. Hänet oli nimitetty puolustusneuvoston puheenjohtajaksi, ja työhuone sijoittui 4. kerroksen kirjastoon. Suomi ja Mannerheim valmistautuivat sotaan, vaikka tämä yhdessä J. K. Paasikiven kanssa yrittikin helpottaa tilannetta luomalla sotilasliittoa Ruotsin kanssa. Tuossa suhteessa Suomen kannattaa pitää aina mielessä historian opetus: Ruotsista ei ole Suomen turvaksi. Toisin päin kylläkin.
Talon status nousi, kun puolustusneuvosto alkoi kokoontua joka kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena tiistaina. Riidat puolustusbudjetista tuntuivat ikuisilta. Vihdoin Mannerheimin kärsivällisyys petti, pyysi eroa ja sen sai 30.11.1939 lähtien.
Josif Stalinin Suomen valloitus ehti tulla kuitenkin väliin, ja niin Mannerheimillä oli taas töitä, työsuhteesta tuli pitkäaikainen ja täyspäiväinen, asemapaikka Mikkeli. Sotien jälkeen taloa isännöi rajavartiolaitos, joka sovelsi muun muassa itäkarkulaisiin julmaa palautuskäytäntöä – presidentin käskystä.
Tarinoiden Talo
Talo pitää sisällään monta tarinaa – myös sen ikkunoista aukeava punavuorelaismaisema. Se selvisi sodista vähin kolhuin. Silti vaaratilanteita oli.
Vuonna puolustusministeri, kenraalimajuri Vilho Nenonen – kuuluisa tykistötoiminnan kehittäjä – katseli rakennuksen ikkunasta kohti Johanneksen kirkkoa. Äkkiä kirkkoa ja Taloa lähestyi armeijan lentokone, joka sujahti kirkon tornien välistä ja livahti vahingoittumattomana tiehensä. Nenonen nosti asiasta luonnollisestikin äläkän.
Syylliseksi osoittautui sotilaslentäjä, kapteeni Arvi Pajunen, joka halusi kokeilla, oliko vanhasta tarinasta totuuden aineksiksi: kymmenisen vuotta aiemmin venäläinen kollega oli kuulemma tehnyt saman uhkarohkean tempun. Pajunen sai tapauksen johdosta pari päivää arestia.
Episodi on osunut Hämäläisen silmiin Johanneksen kirkon historiikissa, kertojana oli Arvi Pajusen poika Aimo Pajunen, kenraali ja puolustusministeriön kansliapäällikkö.
Unto Hämäläinen: Historian paraatipaikalla. Kivitalo Helsingin sydämessä. SKS 2018.