Asiantuntijat HS:lle: Talouden pysähtyneisyys uhkaa

Eurooppa seuraa asiantuntijoiden mukaan Japania taloudessa.

Varman toimitusjohtaja Risto Murron mukaan Eurooppaa verrataan yhä tiiviimmin Japaniin talousvaikuttajien ja -tutkijoiden keskusteluissa. Japani on on ollut kahden vuosikymmenen ajan tilanteessa, jotta taloutta ovat hallinneet matalat korot, matala inflaatio ja kitulias talouskasvu.

– Olemme poikkeuksellisessa ja historiallisessa tilanteessa, Murto sanoo Helsingin Sanomille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Talouden asiantuntijoiden mukaan talouden uusi aikakausi näkyy asuntolainoissa, palkoissa sekä säästöissä ja sijoituksissa. Talous ei näytä toipuvan finanssikriisin lähitulevaisuudessa finanssikriisin edeltävään tilaan,

– Ollaan menossa kohti tuntematonta. Japanin tie on paras arvio, sanoo aiheesta väitös­kirjaa tekevä Antti Ronkainen.

Japanin talouden pysähtyneisyyden aikaa kutsutaan ”menetetyksi vuosikymmeneksi”, joka alkoi 1990-luvun alussa. Japanissa talouskasvu ja palkkakehitys ovat jämähtäneet, valtionvelka on kasvanut suureksi ja kiinteistö- ja osakemarkkinoiden romahdus ja heikko kehitys köyhdyttivät japanilaisia. Myös ohjauskorko on ollut nollan tuntumassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Länsimaiden korot ovat laskeneet jo vuosikymmeniä. Korko pitää taloutta tehokkaana. Se ohjaa rahaa sinne, missä raha on eniten hyödyksi.

– Ei missään odoteta merkit­tävää korkojen nousua. Onhan tämä todella erikoista aikaa, että näin voi olla, toteaa Valtion eläkerahaston toimitusjohtaja Timo Viherkenttä HS:lle.

– Puolittainen konsensus on siitä, että nollakorkomaailma ei voi jatkua ikuisesti. Mutta ei ole näköpiirissä, että korot nousisivat sellaisella tasolle, mihin historiassa on totuttu, vaan asettuvat ehkä johonkin välimaastoon.

Mainos