Ilta-Sanomien perinteisen ministeripörssin mitalisijoille tulivat tänä vuonna peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.), oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).
Ykkössijalle tullutta Annika Saarikkoa kansanedustajat kuvailevat asiantuntijaministeriksi.
– Hän on jaksanut vaikeassa tehtävässään, on pystynyt ohjaamaan sotea niin hyvin kuin on mahdollista, ja osaa asiansa! Ihmisenä hän on tosi reilu, hän kuuntelee ja arvostaa myös oppositiota, toteaa oppositioedustaja.
Toiselle sijalle tullutta Antti Häkkästä kehutaan asiaosaajaksi, joka saa ministerinä asioita aikaan.
– Näkee, että juristi tuntee oman alansa. Hän osaa lukea yleistä oikeustajua, hän on puuttunut pikavippeihin ja kiristänyt tuomioita lapsiin kohdistuvissa rikoksissa, hän on yhteistyökykyinen ja kuuntelee myös oppositiota, opposition kansanedustaja sanoo.
– Hän argumentoi todella selkeästi ja meillä on kerrankin aktiivinen oikeusministeri, toinen oppositioedustaja kiittelee.