Ammattiliitto Pro: Aktiivimalli on epäonnistunut kopio

Ammattiliitto Pro ja JHL osallistuvat aktiivimallia vastustavaan mielenilmaukseen ensi viikon perjantaina.

Ammattiliitto Pron hallitus päätti tänään osallistua SAK:n mielenilmaukseen aktiivimallia vastaan.

Ammattiliitto Pron hallituksen mukaan ”aktiivimalli edustaa työllisyyspolitiikkaa, jossa työttömiä kiusaamalla pyritään kaunistelemaan työttömyystilastoja ilman riittäviä työkaluja työllisyyden vahvistamiseksi.”

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Pron hallitus on erittäin huolissaan maan hallituksen työllisyyspolitiikan suunnasta. Mielenilmauksessa on kyse myös laajemmin työllisyyspolitiikasta kuin pelkästään aktiivimallista ja pakkohakulaista. Maan hallituksesta on jo annettu lausuntoja, että seuraavana agendalla ovat työehtosopimusten yleissitovuus ja palkkojen joustaminen alaspäin. Tätä politiikkaa olemme mukana vastustamassa Senaatintorilla, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo liiton tiedotteessa.

Pron hallituksen mukaan aktiivimalli on ”epäonnistunut kopio Tanskasta”.

– Tanskan malliin viittaaminen on täysin turhaa, ellei Suomessa nosteta työttömyysturvaa ja lisätä työllistämispalveluiden määrärahoja Tanskaan rinnastettavalle tasolle. Hallitus on ottanut Tanskasta mukaansa vain kepin, porkkanat ovat ilmeisesti tippuneet matkalla Itämereen, Malinen sanoo.

– Aktiivimalli yhdistettynä seuraavana odottavaan pakkohakulakiin luo aika selvän kuvan siitä, millaista työllisyyspolitiikkaa maan hallitus haluaa tehdä.

Pron hallituksen mukaan Juha Sipilän hallituksen työllisyyspolitiikka on epäoikeudenmukaista erityisesti pitkäaikaistyöttömiä ja muita vaikeasti työllistyviä kohtaan. Kaikista heikko-osaisimpien asema heikkenee entisestään hallituksen työllisyyspolitiikan myötä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Aktiivimallin ja pakkohakulain myötä työnantajat tulevat ilmoittamaan entistä pienemmän osan avoimista työpaikoista julkiseen hakuun välttyäkseen hakemusten tulvalta, mikä on täysin rationaalista. Lopputuloksena meidän työmarkkinat jakautuvat entistä pahemmin kahtia, Malinen sanoo.

Ammattiliitto Pro katsoo, että työllistämispolitiikassa pitäisi muiden Pohjoismaiden linjan mukaisesti panostaa työllistämispalveluihin, työttömien tukitoimiin ja palkkatukeen. Pron hallituksen mukaan parasta työllistämispolitiikkaa myös jatkossa on panostaminen osaamiseen niin koulutuksen kuin työurien aikaisen oppimisen osalta.

JHL osallistuu myös mielenilmaukseen
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n hallitus päätti myös torstaina, että liitto osallistuu mielenilmaukseen.

– Meidän on tuotava kantamme maan hallitukselle selvästi julki. Työttömiä kyykyttävä aktiivimalli on peruttava ja työttömyysturvaan liittyvä keskustelu on aloitettava uudestaan työtekijäliittojen, työnantajien ja valtion kesken, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tiedotteessa.

Mainos