Alkuviikolle luvassa tukalaa hellettä ja rajuja ukkosia

Olosuhteet alkuviikolle syntyvistä rajuilmoista ovat otolliset, kertoo tuore ennuste.
Salamoita Helsingissä. LEHTIKUVA / IIVO LINDQVIST
Salamoita Helsingissä. LEHTIKUVA / IIVO LINDQVIST

Foreca varoittaa alkuviikolla mahdollisesti esiintyvistä tukalasta helteestä ja erittäin rajuista ukkoskuuroista. Forecan mukaan alkavalla viikolla voi olla odotettavissa yksi 2000-luvun voimakkaimmista rajuilmoista.

– Alkavalla viikolla Suomeen rantautuva rajuilma on näkynyt ennustemalleissa jo usean päivän ajan, joten pikkuhiljaa alan uskoa siihen, että voimakkaita sääilmiöitä on toden teolla odotettavissa. Epävarmuutta aiheuttaa vielä rajuilman ajoitus ja voimakkuus, mutta melko suurella todennäköisyydellä sellainen on kuitenkin muodostumassa, meteorologi Markus Mäntykangas kirjoittaa Forecan blogissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mäntykankaan mukaan varautua tulisi erittäin voimakkaisiin syöksyvirtauksiin, rankkasateisiin, suuriin rakeisiin ja mahdollisiin tulviin sekä intensiiviseen salamointiin.

Olosuhteet rajuilmoille ovat otolliset, mutta ennuste on vielä epävarma. Tämän hetken tietojen mukaan maanantain vastaisena yönä maan eteläosiin leviää lämmin rintama. Yön aikana etelässä voi esiintyä sadetta ja ukkosia, jotka leviävät myös maan keskiosiin. Ukkoset voivat äityä jo yön aikana voimakkaiksi.

Maanantaina lämpötilat maan keski- ja eteläosissa lämpötilat voivat nousta jopa 30 asteeseen. Eteläosiin voi levitä ukkosta jo päivän aikana.

Maanantai-iltapäiväksi ja illaksi voimakkaita ukkoskuuroja voi esiintyä sekä etelä- että keskiosissa maata. Odotettavissa on myös voimakkaita tuulenpuuskia, rankkoja sateita sekä runsasta salamointia.

Ukkosrintama liikkuu illan ja yön aikana kohti pohjoista ja tiistaina ukkosia voi esiintyä pohjoisosissa.

Poimintoja videosisällöistämme

Viikonloppuna epävakaista säätä

Viikonlopulle luvataan matalapaineen vaikutuksesta johtuen epävakaista säätä, joka sisältää sade- ja ukkoskuuroja, kertoo Forecan ennuste.

Lauantaina päivällä sade- ja ukkoskuuroja luvataan erityisesti maan keski- ja pohjoisosiin. Etelässä ja lännessä voi tulla myös sadekuuroja, vaikka pääosin sää on poutaista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sateet väistyvät koko maassa iltaa kohden ja illaksi sää on suuressa osassa maata poutaista. Lämpötilat ovat maan eteläosissa 20-23 astetta ja pohjoisessa noin 12-19 astetta.

Sunnuntaina lämpötilat ovat lähes kokomaassa noin 20 asteessa aivan pohjoista lukuun ottamatta. Sää on poutaista tai pilvistä, maan kaakkoisosissa voi esiintyä ukkoskuuroja.

Mainos