Venezuelassa pitäisi nyt tukea demokraattisen hallinnon syntyä, kirjoittaa tasavallan presidentti Alexander Stubb viestipalvelu X:ssä.
Stubb muistuttaa, että maassa vuonna 2024 pidetyt presidentinvaalit olivat räikeän epärehelliset. Suomi on myös todennut tämän osana Euroopan unionia ja asettanut maalle pakotteita.
Viime vuoden vaaleissa Maduro esti ensin opposition esivaalien voittajan Maria Corina Machadon asettumisen ehdolle. Tämän jälkeen Machadon tilalle asettui ex-diplomaatti Edmundo Gonzalez. Kun Gonzalez vaikutti voittavan vaalit, ajoi Maduron hallinto Gonzalezin maanpakoon ja kieltäytyi julkistamasta virallisia vaalituloksia. Opposition keräämien tietojen mukaan Gonzalez voitti noin 69 prosenttia äänistä, Maduro taas 30 prosenttia.
Venezuelan nykyhallinnolla ei Stubbin mukaan olekaan demokraattista oikeutusta.
– Nicolas Maduron hallinto on jo pitkään ollut vailla legitimiteettiä, Stubb linjaa.
Toisaalta presidentti painottaa viestissään myös kansainvälisen oikeuden merkitystä. Hän korostaa, että kaikilla valtioilla on vastuu kunnioittaa kansainvälistä oikeutta ja toimia sen mukaisesti.
Tämän periaatteen säilyminen on Stubbista myös Suomen intresseissä.
– Se on ulkopolitiikkamme kulmakivi, hän tiivistää.
Suomi seuraa Stubbin mukaan tilannetta tarkasti. Hänellä on myös selvä toive siitä, mitä Venezuelassa pitäisi seuraavaksi tapahtua.
– Nyt on tärkeää tukea demokraattisen hallinnon syntyä, Stubb päättää.
Nicolás Maduron hallinto on jo pitkään ollut vailla legitimiteettiä. Vaalit vuonna 2024 olivat räikeän epärehelliset. Suomi on tämän osana Euroopan unionia todennut. EU on myös asettanut pakotteita Venezuelalle.
Kaikilla valtioilla on kuitenkin vastuu kunnioittaa kansainvälistä…
— Alexander Stubb (@alexstubb) January 4, 2026





