Koillis-Ahvenanmaalla sijaitsevan Bomarsundin raunioilla on hiljaista, vain muutama satunnainen matkailija on ikuistamassa historiallisen linnoituksen raunioita. Sen mullista löytyvät demilitarisointi-sanan alkujuuret.
Kun Ruotsi Suomen sodassa 1808 – 1809 menetti Suomen ja Ahvenanmaan Venäjälle, päätti Venäjän sotilasjohto tehdä Ahvenanmaasta imperiumin vahvasti linnoitetun rajan länteen päin.
Bomarsundissa asui noin 2 000 venäläistä sotilasta. Alueesta tuli oma toimiva yhteiskunta kouluineen ja kauppoineen.
Itse linnoituksen (rakennustyöt aloitettiin 1832) kausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä englantilaiset ja ranskalaiset joukot tuhosivat linnoituksen Oolannin sodassa osana Krimin sotaa vuonna 1854. Linnoituksen jäljelle jääneitä tiiliä päätyi Helsinkiin rakennusmateriaaliksi muun muassa Uspenskin katedraaliin ja Aleksanterin teatteriin.
Pariisin rauhassa 1856 Ruotsi vaati kansainvälistä sopimusta, joka kielsi venäläiset linnoitukset Ahvenanmaalla.
”Kapinaa vaikea ymmärtää”
Maarianhaminan Norra Esplanadgatanin numerossa 11 kohoaa keltainen kaksikerroksinen puutalo.
Lehmusten varjostamalla kadulla olevaa taloa ympäröi vankka rauta-aita. Se on Venäjän Maarianhaminan konsulaatti. Paikka, josta Ahvenanmaan demilitarisointia valvotaan.
Puiston yhteen puuhun on ripustettu ”Ukrainaplatsen-kyltti”. Sen ympärille kokoontuu joka päivä ryhmä ihmisiä osoittamaan mieltä Venäjän Ukrainassa tekemiä hirmutekoja vastaan.
Vain kymmenen minuutin kävelymatkan päästä Venäjän konsulaatista löytyy Ahvenanmaan maakuntapäivät, joka on Ahvenanmaan lakiasäätävä elin. Manner-Suomen eduskunnassa Ahvenanmaalla on yksi edustaja.
Susanne Eriksson toimii maakuntapäivien pääsihteerinä. Hänet valittiin ensimmäisenä naisena lainsäädäntöjohtajan virkaan 2008. Tätä ennen hän toimi maakuntapäivien apulaisjohtajana.
– Maakuntapäivien pääsihteeri on maakuntapäivien toimiston päällikkö, joka avustaa jäseniä muodollisissa ja hallinnollisissa asioissa, hän selvittää Verkkouutisille.
Lainsäädäntöjohtajalle tämä tarkoittaa puhemiehen avustamista täysistunnossa ja sihteerinä toimimista muun muassa maakuntapäivien itsehallintopoliittisessa valiokunnassa, joka valmistelee Helsingin ja Maarianhaminan välisen akselin asioita.
Maakuntapäivät koostuu 30 edustajasta. Heidät valitaan neljän vuoden välein. Maakuntapäivien jäseneksi saa osallistua vain hän, jolla on kotiseutuoikeus. Vaalit järjestetään samaan aikaan Ahvenanmaan kunnanvaltuustovaalien kanssa, eli ei samaan aikaan eduskuntavaalien kanssa.
Susanne Erikssonin mukaan koska ulkopolitiikka ei kuulu maakuntapäivien lainsäädäntötoimiin, Ukrainan ja Venäjän sotatilannetta ei ole käsitelty montaa kertaa täysistunnossa.
Poliittinen aktiivisuus on kuitenkin ollut suurta muillakin tavoilla, muun muassa tiiviissä yhteyksissä presidentin ja ulkoministeriön kanssa, erityisesti Nato-hakemuksen osalta.
– Toistaiseksi Suomi ylläpitää diplomaattisia yhteyksiä Venäjään ja minun on vaikea ymmärtää Maarianhaminan pienen konsulaatin ympärillä tapahtuvaa kapinaa, Helsingissä on paljon suurempi suurlähetystö, johon kukaan ei näytä reagoivan, toteaa Eriksson.
Konsulaattia säännellään Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälisellä sopimuksella vuodesta 1940. Venäjä otti sopimuksen haltuunsa 1992 toisella kahdenvälisellä sopimuksella, joten Ahvenanmaa ei ratkaise konsulaatin tulevaisuutta.
Susanne Eriksson muistuttaa, että kysymys Ahvenanmaan asemasta demilitarisoituna ja neutraloituna on asia, jota säännellään kansainvälisissä sopimuksissa, joissa Suomi, ei Ahvenanmaa, on sopimuksen osapuoli.
Maakuntapäivien itsehallintopoliittinen toimikunta ja Ahvenanmaan lääninhallitus luottavat hänen mukaansa täysin tasavallan presidentin ja hallituksen tekemiin turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin arvioihin ja ovat yhtä mieltä sekä tasavallan presidentin että Suomen hallituksen kanssa siitä, että demilitarisointi ja neutralointi pysyvät ennallaan.
– Ahvenanmaan poliittiset edustajat eivät ole osoittaneet kiinnostusta kumota vuoden 1940 sopimusta, joka säätelee sekä demilitarisointia että sen valvontaa.
Emme myöskään ole saaneet Suomen ulkopoliittiselta johdolta sellaisia signaaleja, että asia olisi ajankohtainen. Päinvastoin, tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vielä itsehallinnon 100-vuotispäivänä 9.6.2022 Maarianhaminassa pitämässään puheessa todennut, että Ahvenanmaan asema säilyy tulevaisuudessa, Eriksson toteaa.
”Ahvenmaalla on vakiintunut, kansainvälisillä sopimuksilla vahvistettu kansainvälisoikeudellinen asema demilitarisoituna ja neutralisoituna alueena, eikä sitä ole kyseenalaistettu”, Niinistö muun muassa totesi.
Ei pelkästään Ahvenanmaa
Susanne Eriksson muistuttaa, että Färsaaret ja Grönlanti ovat Ahvenanmaan tavoin autonomisia alueita, joilla on lainsäädäntövaltaa.
Färsaarten itsehallinto on hänen mukaansa kuitenkin huomattavasti kehittyneempi kuin Ahvenanmaa, sillä färsaarelaiset voivat ottaa lainsäädäntövallan haltuunsa lähes kaikilla aloilla.
Uudessa itsehallintolain työskentelyssä ahvenanmaalaiset olisivat toivoneet samanlaista mallia.
Grönlannin itsehallintolaki sisältää miten pitäisi edetä, jos Grönlanti päättää itsenäistyä, mutta Ahvenanmaa ei ole sitä hakenut.
– Vastaavasti Norjan Huippuvuorten demilitarisointi perustuu vuoden 1921 yleissopimuksen kaltaiseen kansainväliseen sopimukseen. Norjan liittyminen Natoon ei muuttanut rajoituksia laivastotukikohtien, linnoitusten perustamiselle tai Huippuvuorten käyttämiselle sodan kaltaisiin tarkoituksiin. Naton sisällä on myös muita esimerkkejä demilitarisoiduista alueista, kuten Kreikan saaret Korfu, Paxos, Chios, Lesbos, Lemnos, Ikaria sekä Samos, toteaa Eriksson.
Aselvelvollisuuskysymys
Susanne Erikssonin mielestä asevelvollisuuden suorittamisella ei ole mitään tekemistä Ahvenanmaan aseman kanssa demilitarisoituna ja neutraloituna alueena.
Asiaa säätelee itsehallintolaki, jonka eduskunta hyväksyy perustuslaillisessa järjestyksessä Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksella, ei millään kansainvälisellä sopimuksella.
Ahvenanmaalaisten vapautus asepalveluksesta on siis sekä eduskunnan että Ahvenanmaan maakuntapäivien päätös, ja muutos edellyttää hänen mukaansa molempien osallistumista asiaan.
– Pitkän itsehallintolain uudistusprosessin aikana hallitus tai Ahvenanmaa eivät ole tehneet ehdotuksia asevelvollisuuslain sääntöjen muuttamiseksi, enkä näe merkkejä siitä, että näin tapahtuisi myöskään jatkossa, Eriksson toteaa.
– Tärkeää on kuitenkin muistaa, että asepalveluksesta vapautuminen ei tarkoita, että Ahvenanmaalla puuttuisi puolustustahtoa. Monet Ahvenanmaalla asuvat ovat suorittaneet asevelvollisuuden koulutuksen joko siksi, että ovat muuttaneet Ahvenanmaalle ennen, kuin ovat täyttäneet 12 vuotta tai vapaaehtoisesti Lisäksi lukuisat ahvenanmaalaiset ovat mukana siviilivalmiudessa, hän jatkaa.
Puolustusministeriön tekemän selvityksen mukaan demilitarisointi- ja neutralisointisopimusten tulkinta Ahvenanmaan osalta voi muodostua ongelmalliseksi vaativissa virka-aputehtävissä. Myös puolustusvoimien harjoitukset Ahvenanmaalla on kielletty.
Sopimusten mukaan puolustusvoimat ei voi rauhan aikana harjoitella Ahvenanmaalla. Puolustusvoimilla on kuitenkin velvollisuus puolustaa Ahvenanmaata, samaan tapaan kuin muita Suomen alueita.
Ahvenanmaa-sopimus mahdollistaa Suomelle maakunnan puolustamisen tarvittavin keinoin, mikäli Itämeri joutuisi sodan piiriin. Näin toimittiin myös talvi- ja jatkosotien aikana.
Päävastuu Ahvenanmaan puolustamisesta on merivoimilla, toteaa Puolustusministeriön puolustuspoliittiselta osastolta prikaatikenraali Sami Nurmi Verkkouutisille.
– Manner-Suomessa ruotsinkielistä koulutusta antaa Uudenmaan prikaati Raaseporissa. Uudenmaan prikaati on Suomen ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto, ja se on osa merivoimia.
– Mikäli vapaaehtoiset ahvenanmaalaiset haluavat siis suorittaa palveluksensa ruotsiksi, on se mahdollista Raaseporissa. Toki heillä on myös mahdollisuus halutessaan suorittaa palveluksensa muissa joukko-osastoissa, mutta silloin koulutus tapahtuisi suomeksi, muistuttaa Nurmi.
Keisarin servituutti, joka niin usein unohdetaan
Pitkän linjan tutkija valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on arvostettu tietokirjailija, kolumnisti ja kommentaattori.
Hän on muun muassa kirjoittanut kirjan ”Ahvenanmaa – Itämeren voimapolitiikan pelinappula” (Docendo 2020), jonka yli 200 sivua ovat tiivistä luettavaa itsehallintoalueesta, jonka puolueettomuus ei ole itsestäänselvyys.
– Pariisin rauhansopimukseen 1856 oheen liitettiin keisari Aleksanteri II:n lupaus siitä, että ”Ahvenanmaan saaria ei linnoiteta ja ettei siellä tule säilytettäväksi tai rakennettavaksi mitään sotilaallista tai merilaitosta”, Jukka Tarkka sanoo Verkkouutisille.
Tämä on niin sanottu keisarin servituutti.
– Se ei määrännyt Ahvenanmaata puolueettomaksi vaan alueeksi, jolla sotilaallista toimintaa palvelevat rakenteet olivat kielletty. Keisarin lupauksesta huolimatta Ahvenanmaalla oli Venäjän asevoimien yksikköjä vuoden 1918 loppupuolelle asti, ja Venäjä rakensi sinne tykistölinnakkeita 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Venäjän vallan aikana Ahvenanmaa ei ollut aseeton eikä puolueeton, Tarkka jatkaa.
Sopimus sitoi Aleksanteri II:sta ja hänen seuraajiaan, mutta kun Romanov-suvun viimeinen keisari Nikolai II luopui kruunustaan 1917, tämä sopimus nollaantui.
– Ahvenanmaan puolueettomuutta ja aseettomuutta on suojattu diplomaattisilla julistuksilla. Vaikuttaa, että Ahvenanmaan demilitarisaatioon liittyvistä ongelmista keskustelu on Suomessa tabu, Tarkka jatkaa.
Hän muistuttaa, että demilitarisoitu Ahvenanmaa on remilitarisoitunut aina, kun Itämerellä on ollut sotilaallista jännitettä tai sota.
– Ahvenanmaalla oli venäläinen varuskunta, ja kevättalvella 1918 Ahvenanmaalle nousi maihin Ruotsin ja Saksan asevoimia. Ahvenanmaalla operoivat siis kahden sotaa käyvän ja yhden puolueettoman maan asevoimat sekä Suomen sisällissodan molempien osapuolten aseelliset joukot. Talvisodan aikana Neuvostoliitto pommitti Ahvenanmaata. Sodan päätteeksi solmittu Moskovan rauhansopimus vaikeni kokonaan Ahvenanmaasta, Jukka Tarkka sanoo
Suomi käytti tilaisuutta hyväkseen, ja aloitti kiivaan linnoitustyön. Neuvostoliitto vaati linnakkeiden tuhoamista ja kahdenvälistä sopimusta Ahvenanmaan asemasta.
– Suomelle saneltiin Moskovan Ahvenanmaa-sopimus, joka pakotti Suomen purkamaan linnoitteet, pitämään alueen aseistamattomana sekä sitoutti sen estämään ulkopuolisten pääsyn alueelle. Puolueettomuudesta ei mainittu mitään. Kyseinen sopimus antoi Neuvostoliitolle oikeuden perustaa konsulaatin Maarianhaminaan, jonka tehtävänä oli valvoa alueen aseettomuuden toteuttamista, Jukka Tarkka toteaa.
– Vuonna 1990 Suomi yksipuolisella Pax-tulkinnalla irtisanoi Pariisiin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavista artikloista. Ne perustuivat sopimuksia solmittaessa vallinneisiin olosuhteisiin, jotka aikoja sitten olivat jääneet historiankirjan lehdille, hän jatkaa.
Suomi olisi Tarkan mukaan silloin voinut toimia samoin Maarianhaminan Venäjän konsulaatin osalta, mutta näin ei kuitenkaan tehty.
Sopimus konsulaatista pitäisi sanoa irti
– Vuonna 1992 tehtiin pöytäkirja Suomen ja Neuvostoliiton välisten sopimusten siirrosta Suomen ja Venäjän välisiksi. Silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen junaili asian vähin äänin eli hoiti sen matalalla virkamiestasolla, näin se ei missään vaiheessa käynyt eduskunnan käsittelyssä, kertoo Tarkka.
Maarianhaminan Venäjän konsulaatti oli suljettu Venäjän ensimmäisen presidentin Boris Jeltsinin kaudella muutaman vuoden ajan, mutta kun Vladimir Putin tuli valtaan, hän palautti konsulaatin.
Sarkastisesti voidaankin kysyä, kasvoiko ahvenanmaalaisten viisumihakemusten määrä yhtäkkiä Putinin valtakaudella?
Venäjän-konsulaatilla on 1940 solmitun sopimuksen mukaisesti ainoana konsulaattina maailmassa oikeus harjoittaa alueella sotilastiedustelua.
– Suomen pitäisi yksinkertaisesti irtisanoa konsulaattia koskeva sopimus (tässä suhteessa presidentti Mauno Koiviston Pax-tulkinta vuodelta 1990 helpottaisi asiaa), viimeistään silloin, kun Suomi on Nato-maa. Ja mikäli Venäjä haluaa uuden, pitää sen tapahtua samaa virallista käytäntöä myöten, kuten kansainvälisesti toimitaan ja on myös toimittu Ahvenanmaalla olevien muiden maiden konsulaattien osalta, Jukka Tarkka sanoo.
Hänen mielestään Suomessa on jumiuduttu korostamaan 1 340 kilometrin pitkän maarajan pysyvää uhkaa. Tarkka arvioi, että Suomen etelärajalle kohdistuu nyt kuitenkin enemmän riskitekijöitä, kuin itärajalle.
Suomen ja Ruotsin myötä Itämerestä tulee entistä vahvemmin Nato-meri.
Yli 6 700 saaren Ahvenanmaan sijainti on strategisesti merkittävä. Suomen kannalta on tärkeää varmistaa, että merenalaiset datayhteydet, joita Ahvenanmaan edustalla on, ovat turvassa, ja etteivät laivareitit ole uhattuina. Ruotsin kannalta taas tärkeää on, että Ahvenanmaalle ei keskitetä aseita, jotka on kohdistettu Tukholmaan päin.
