Michaeloliakoksen lisäksi pidätettynä on myös puoluesihteeri ja toinen puolueen kansanedustaja. Kreikan poliisin mukaan lisää pidätyksiä on luvassa. Myös yksi puolueen henkivartijana toiminut poliisi on otettu kiinni jo aiemmin.
Pidätykset liittyvät aiemmin syyskuussa tehtyyn rasisminvastaisen muusikon Pavlos Fyssasin murhaan. Murhasta syytetty on kertonut olevansa puolueen kannattaja. Kultainen aamunkoitto on kiistänyt kytkökset. Murha on saanut aikaan voimakkaita vastamielenilmauksia ympäri Kreikkaa.
Kultaista aamunkoittoa on syytetty viime kuukausina väkivallan lietsomisesta maahanmuuttajia ja poliittisia vastustajia kohtaan. Kreikan varapääministerin mukaan puoluetta tulisi nyt kohdella rikollisorganisaationa.





