Tunneli maksoi 38 miljoonaa euroa, ei johda minnekään

Kroatialaiset veronmaksajat ovat raivoissaan miljoonatunnelista.

Kroatiassa on rakennettu 38 miljoonaa euroa maksanut tunneli, joka ei käytännössä johda mihinkään. Veronmaksajia raivostuttaneesta tunnelihankkeesta kertoo BBC.

Vuoriston läpäisevän ja lähes puolitoista kilometriä pituisen tunnelin oli tarkoitus yhdistää Etelä-Kroatiassa sijaitseva Omisin kaupunki yhteen maan tärkeimpään rannikkotiehen.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Rakennushanke aloitettiin kuusi vuotta sitten, mutta työt ovat keskeytyneet. Tunneli päättyy tällä hetkellä vuoren jyrkänteeseen. Kaupunki ei ole rahanpuutteen takia pystynyt rakentamaan siltaa, joka yhdistäisi tunnelin vastapäisellä vuorella sijaitsevaan tiehen.

Omisin asukkaat pitävät tunnelihanketta hyödyttömänä ja keskustelu kustannuksista on käynyt kiivaana. Paikallisen televisiokanavan mukaan viranomaiset ovat kuitenkin hiljattain luvanneet, että rakennustyöt jatkuvat aikanaan. Omisin kaupungin pormestari Ivo Tomasovic on kertonut, että sillan rakentamisesta järjestetään julkinen tarjouskilpailu kesälomien jälkeen.

–  Tarjouskilpailun pitäisi päättyä vuoden loppuun mennessä, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa ensi vuoden puolella, pormestari vakuuttaa.

Mainos