Keski-Suomen hyvinvointialueen sairaala Nova Jyväskylässä. LEHTIKUVA / HANNU RAINAMO

”Kannustimet johtavat harhaan” – ekonomisti varoittaa soten suunnasta

Hyvinvointialueiden rahoitusmalli palkitsee sairastavuudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus kommentoi hyvinvointialueiden kriisiä.

– Kannustimet on kaikki kaikessa. Jos kannusteet johtavat harhaan, ei kannata ihmetellä eksymistä terveeltä talouspolulta, hän toteaa.

Aiemminkin soten valuvioista kirjoittanut terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen viittaa Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen ja toteaa, että kyse ei ole vain rahasta, vaan rahoitusmallin vääristä kannustimista.

– Niistä varoitettiin jo etukäteen – malli palkitsee sairastavuudesta, ei terveyden edistämisestä. Ei kestävä rakenne, Kortelainen sanoo.

Sote-mallin on epäilty kannustavan ylidiagnosointiin. HS:n pääkirjoituksen mukaan kannustinjärjestelmä on lisäksi suorastaan perverssi sen suhteen, että kaikki alueet jakavat samaa pottia. Eli jos yksi alue löytää keinon saada lisää rahaa, muut saavat vähemmän – elleivät ne sitten itse keksi keinoa saada itselleen lisää.

Osa hyvinvointialueista tekee vakavaa alijäämää. Alueiden johtajat kertoivat torstaina Iltalehdelle, että alijäämät ovat niin suuria, että niiden kattaminen vaaditussa ajassa merkitsisi useiden tuhansien työntekijöiden irtisanomista. Käytännössä se ei ole mahdollista, koska palveluiden saaminen vaarantuisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)