Tuoreen kuukausiennusteen mukaan lämmin sää on väistymässä pian Suomessa. Forecan mukaan tulossa on kuitenkin sekä aurinkoista poutasäätä että tuulisia ja sateisia päiviä.
Tyypillisesti terminen talvi hiipii lokakuun aikana suureen osaan Pohjois-Suomea, eli vuorokauden keskilämpötila laskee silloin nollan alapuolelle.
Loppuviikko kuluu melko tuulisessa säässä, kun sadealue toisensa jälkeen liikkuu Suomen yli lännestä itään. Joka päivä torstaista sunnuntaihin sataa ainakin osassa maata. Viikonloppuna pohjoiseen kääntyvä tuuli voimistuu ja merellä jopa myrsky on mahdollista.
Päivälämpötila laskee hiljalleen. Torstaina maan etelä- ja keskiosassa oli vielä 10–15 astetta ja pohjoisosassa enimmäkseen 5–11 astetta, mutta sunnuntaina suuressa osassa maata on 5–10 astetta. Maan pohjoisosassa voi viikonloppuna jäädä Pohjois-Lapissa ja sateessa alle viiteen asteeseenkin.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen mukaan ensi viikolla Euroopan säässä vallitsee Pohjois-Atlantin laaja korkeapaine, jonka itäpuolitse virtaa kylmää ilmaa pohjoisesta Keski-Eurooppaan asti.
Koululaiset viettävät tuolloin syyslomaa muun muassa Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Rovaniemellä.
Viikon aikana sää vaihtelee aurinkoisesta sateiseen. Sademäärä on laajalti keskimääräistä pienempi, mutta lumisateiden todennäköisyys kasvaa ainakin Pohjois-Suomessa.
Syyslomaviikon keskilämpötila on maan keskiosassa tavanomainen. Etelässä on hieman sitä viileämpää ja pohjoisessa vähän lämpimämpää, mutta päivien välillä on vaihtelua.
Näillä näkymin päivälämpötilat ovat enimmäkseen maan etelä- ja keskiosassa 5–10 astetta ja pohjoisosassa 3–8 astetta.
Lokakuun puolivälissä tavanomainen päivän ylin lämpötila on pitkän ajan tilastoissa maan etelä- ja keskiosassa 5–10 astetta, Oulun korkeudella 4–8 astetta ja Lapissa 0–6 astetta.





