Julkisuudessa pulpahti käyntiin näkyvä eläkekeskustelu sen jälkeen, kun yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Heikki Bergholm väläytti Helsingin Sanomissa, että eläkeikää tulisi nostaa 70 vuoteen.
Vaikka Bergholm nosti esiin eläkejärjestelmän taustalla olevia vakavia haasteita, on silti syytä nostaa kissa pöydälle: eläkeikää ei olla nostamassa mihinkään juuri nyt.
Kerrataan tämän argumentin taustalla ovat tosiasiat.
Ensinnäkin eläkejärjestelmän remontit ovat valtavia poliittisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia, joita ei tehdä sormia napsauttamalla verrattuna vaikkapa 50000 nimeä saaneen kansalaisaloitteen viemiseen eduskuntaan.
Uudistusten taustalla on käytännössä aina hallitusohjelman linjaus ja laaja kolmikantainen valmistelu, jossa otetaan huomioon tuorein tieto taloudesta, yhteiskunnasta, työurista, syntyvyydestä ja muista olennaisista muuttujista.
Tuorein eläkeuudistus tehtiin juuri tämän vuoden alussa. Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan kirjattu eläkeuudistus valmisteltiin hyvässä hengessä kolmikantaisesti.
Lopputulos ei juuri näy tavallisen kansalaisen jokapäiväisessä arjessa. Uudistuksen keskeinen osa oli, että työeläkeyhtiöiden riskinoton mahdollisuuksia eläkevarojen sijoittamisessa laajennetaan, jotta sijoitusten pitkän aikavälin tuottoja voidaan kasvattaa.
Eläkeuudistuksia on tehty keskimäärin noin kymmenen vuoden välein. Aiemmin 2000-luvulla on tehty kaksi eläkeuudistusta: vuosina 2005 ja 2017. Varsinkin 2017 tehty uudistus oli merkittävä ja lähes jokaista työikäistä koskeva: vanhuuseläkkeen alaraja nostettiin vaiheittain 65 vuoteen.
On hyvä muistaa, että eläkeikä nousee jo nykyisen järjestelmän perusteella vähitellen kohti 70 vuotta. 1962 jälkeen syntyneillä eläkeikä on sidottu elinajanodotteeseen, joka jo itsestään nostaa nykyisten 20-30-vuotiaiden eläkeikää.
Nykyisellä nelikymppisellä alin vanhuuseläkeikä on työeläkelaskurin mukaan 67 vuotta 1 kuukautta. Vuonna 2005 syntyneellä se on puolestaan jo 68 vuotta ja 9 kuukautta. Eliniän noustessa vanhuuseläkkeen alaraja nousee, joten 70 vuoden ikää ei erikseen tarvitse asettaa.
Eläketurvakeskuksen (ETK) mukaan viime vuonna siirryttiin työeläkkeelle keskimäärin 63,1-vuotiaana. Eläkkeellesiirtymisessä ollaan itse asiassa vuoden 2005 eläkeuudistuksen nousutavoitetta edellä.
ETK:n mukaan 25-vuotiaiden eläkkeellesiirtymisikä, eli laskennallinen arvio tämän ikäluokan eläkeiästä, on nyt noin 63 vuotta. Se on 20 vuodessa noussut neljällä vuodella. Suomalaiset ovat siis aidosti venyttäneet työuriaan.
Toisaalta keskimääräisen 65 vuoden eläkeiän täyttämiseen on vielä matkaa.
Eläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyyden taustalla on yleisesti tunnistettuja haasteita ja uhkia. Pahin vihollinen on tällä hetkellä poikkeuksellisen alhainen syntyvyys.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa syntyi viime vuonna 43720 lasta, joka on hitusen enemmän kuin syntyvyyden pohjavuonna 2023, mutta edellisen kerran Suomessa on syntynyt vähemmän lapsia vuonna 1836, jolloin Suomen (suuriruhtinaskunnan) väkiluku oli alle kaksi miljoonaa ihmistä.
Kokonaishedelmällisyysluku on tällä hetkellä vain 1,25, joka on vuonna 1776 alkaneen mittaushistorian alhaisin lukema. Kokonaishedelmällisyysluku on puolittunut 60 vuodessa ja laskenut kolmanneksella vuoden 1990 jälkeen. Vaikka syntyvyyden lasku on yleinen länsimaita koskeva trendi, on viime vuosien kehitys todella huolestuttava.
Syntyvyyden ohella katse kääntyy nettomaahanmuuttoon: jos syntyvyyden lisäksi nettomaahanmuutto laskisi, Suomi olisi ennen pitkää tilanteessa, jossa vanhuushuoltosuhde lähtee nousuun väestön supistuessa. Tämä luo valtavaa nousupainetta julkiselle taloudelle. Eläkeiän nostaminen ei silti välttämättä tässäkään tilanteessa olisi ensimmäinen ratkaisu, vaan nousupaine kohdistuu ensimmäisenä eläkemaksuihin.
Työuria täytyy pidentää ja eläköitymistä lykätä entistä paremmin erilaisilla kannustimilla. Eläkkeelle siirtyy nykyisin yhä paremmassa kunnossa olevia kansalaisia, joten heidän mahdollisuutensa jatkaa työelämässä halujensa ja kykyjensä mukaan 65 ikävuoden jälkeen pitää mahdollistaa.
Suomen eläkejärjestelmän kestävyys ei ole lähitulevaisuudessa uhattuna.
Työeläkeyhtiöt ovat vakavaraisia yhtiöitä, joiden sijoitusstrategiat ovat osoittautuneet kestäviksi maailmantalouden karikoiden ja turbulenssien pyörteissä.
Esimerkiksi työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen on ollut 5,8 prosenttia. Yhtiö keräsi vuonna 2024 eläkevakuutusmaksutuloja noin 7 miljardia euroa ja maksoi eläkkeitä noin 7,6 miljardia euroa. Ilmarisen sijoitusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa yhteensä 64,0 miljardia euroa.
Ilmarisella, työeläkeyhtiö Varmalla ja kuntien ja valtion eläkelaitos Kevalla on yhteensä noin 200 miljardin euron sijoitussalkut.
Pitääkö eläkeikää sitten joskus nostaa? On täysin selvää, että keskustelu eläkeiän nostamisesta ennen pitkää jälleen käynnistyy, varsinkin jos syntyvyys pysyy alhaisena, paine julkisen talouden kestävyydestä lisääntyy ja nettomaahanmuutto vähenee. Viimeistään eläkeikää tullaan tarkastelemaan siinä vaiheessa, kun seuraavan eläkeuudistuksen valmistelu käynnistyy. Tasaisen vauhdin taulukolla voi arvioida, että seuraava eläkeuudistus on edessä 2030-luvulla.
Jos eläkeyhtiöillä ja eläkejärjestelmän parissa toimivilla on jossakin asiassa prepattavaa, se on valistaminen: varsinkin nuorten ikäpolvien luottamus eläkejärjestelmään horjuu aidosti.
Osin kyse saattaa olla jopa vääristä mielikuvista, joita negatiivinen julkinen keskustelu voi synnyttää. Osalla nuorista voi olla käsitys, että eläkkeelle ei päästä koskaan ja eläkkeitä ei siinä tilanteessa riitä jokaiselle maksettavaksi. Tämän mielikuvan oikaisuun tarvitaan jokaiselta toimijalta parempaa ja aktiivisempaa viestimistä.
Haasteista huolimatta Suomen eläkejärjestelmä on tällä hetkellä mainettaan parempi ja jokainen voi nukkua yöunensa rauhassa: eläkeikään ei olla lähiaikoina kajoamassa!
