Nainen puhelimessa Espoossa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Neljä viidestä välttelee puheluihin vastaamista

Vieraihin numeroihin ei uskalleta vastata huijausten pelossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huijauspuhelut vaikuttavat suomalaisten valmiuteen vastata vieraista numeroista tai ulkomailta tuleviin puhelinsoittoihin. Erityisen suurta huoli on nuorten aikuisten parissa. Reilu puolet suomalaisista uskoo saaneensa huijauspuhelun.

Suomalaisista 45 prosenttia kertoo välttävänsä vastaamasta puheluihin vieraista numeroista. Tämän lisäksi 37 prosenttia kertoo välttävänsä vastaamasta ulkomailta tuleviin puheluihin. Vain 18 prosenttia sanoi OP:n kyselyssä, ettei välttele puheluihin vastaamista lainkaan.

– Huijaukset ovat yleistyneet ja niistä puhutaan aiempaa enemmän. Siksi on ymmärrettävää, että puheluihin vastaaminen huolettaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että tuntemalla pankin tavan hoitaa asioita, puhelimeen voi vastata. Pankki ei pyydä tunnuksia puhelimessa ja puhelun voi varmentaa OP-mobiilissa, sanoo tiedotteessa OP Ryhmän petostorjunnan asiantuntija Maija Ahonen.

Huijauspuhelut huolettavat eniten 26-34-vuotiaita nuoria aikuisia ja 65-79-vuotiaita. Näissä ryhmissä puheluihin vastaaminen ei huoleta vain reilua 10 prosenttia.

– Väärinkäytösten uhriksi joutui aiemmin suhteellisesti enemmän ikäihmiset kuin nuorempi osa väestöstä. Nuoria huijataan erityisesti kalastelemalla tunnuksia ja sosiaalisella manipulaatiolla. Nuorilla ei välttämättä ole riittävää kokemusta pankkien toiminnasta, jotta he tunnistavat kiireisiä pyyntöjä huijauksiksi. Ikäihmisten huijauksissa käytetään sosiaalista manipulaatiota, jossa huijarit käyttävät hyväkseen vanhempien ikäluokkien auktoriteettiuskoa.

Huijauspuhelut ovat keskeinen työkalu pankkitunnusten kalastelussa. Puheluissa huijarit pyrkivät manipuloimaan uhriaan luovuttamaan pankkitunnukset ja hyväksymään huijarin tekemiä maksupyyntöjä.

– Huijareiden kirjautumisyritykset ja tilisiirrot eivät tyypillisesti onnistu ilman maksujen vahvistamista, joten puhelun aikana huijarit pyrkivät paremmin johdattelemaan asiakasta toimimaan huijareiden tahdon mukaisesti.

Huijauspuhelun epäilee saaneensa 53 prosenttia suomalaisista. Yleisimmin huijauspuhelun kohteeksi arvioivat joutuneensa vanhemmat suomalaiset.

– Petosten torjunta ei ole vain pankkien ja asiakkaiden vastuulla, vaan se on kaikkien toimijoiden yhteinen haaste. Huijarit käyttävät teleoperaattoreita, sähköpostipalveluja, hakukoneita ja sosiaalisen median kanavia huijauksissa. Huijausten estämisen tulee olla kaikkien osapuolten tavoite.

OP Ryhmän syyskuussa 2025 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi internetpaneelissa yhteensä 1042 yli 18-vuotiasta suomalaista. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta +/- 3,2 prosenttiyksikköä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)