Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhuu Kiinan ja Venäjän välillä vallitsevasta ”luonnollisesta kitkasta”, hän on tutkija Aleksandr Gabujevin mielestä tavallaan oikeassa.
– Se ei johdu väestörakenteesta, vaan kasvavasta taloudellisesta ja teknologisesta epäsymmetriasta. Kiina on noussut 21. vuosisadan teollisuus– ja teknologiamahdiksi, mutta (Vladimir) Putinin Venäjä on vain haamu entisestä itsestään. Ajamalla itsensä syvään eristykseen lännestä Venäjä on vain lisännyt Kiinan vaikutusvaltaa, Carnegie-ajatushautomon Venäjän ja Euraasian tutkimuskeskusta johtava Gabujev kirjoittaa analyysissaan.
Ennen vuonna 2014 tapahtunutta Krimin miehitystä ja laitonta liittämistä noin 80 prosenttia Venäjän ulkomaankaupasta kohdistui länteen. Nykyään yli 30 prosenttia Venäjän vientituloista ja 40 prosenttia tuonnista on peräisin Kiinasta.
– Venäjän etääntyessä yhä enemmän lännestä Kiinan rooli Putinin järjestelmän elinehtona kasvaa entisestään. Kun Putin käänsi yli kymmenen vuotta sitten selkänsä lännelle, hänellä oli Kiina, joka täyttäisi tyhjiön. Mutta jos hän nyt haluaisi hylätä Pekingin, uskottavaa vaihtoehtoa ei ole. Mikään muu maa ei voi tarjota valtavia markkinoita Venäjän raaka–aineille, modernia teknologiaa, logistista läheisyyttä ja rahoitusvälineitä länsimaisiin sanktioihin kiertämiseksi kysymättä mitään Kremlin julmasta sodasta Ukrainaa vastaan, Gabujev toteaa.
Tämän pitäisi hänen mielestään huolestuttaa syvästi kaikkia Kremlin pragmaattisia päätöksentekijöitä ja kannustaa heitä ulkopoliittisen tasapainon palauttamiseen sen sijaan, että kaikki lasketaan Kiinan varaan.
– Putin ei kuitenkaan ole pragmaattinen päätöksentekijä, ja syvenevän vasallisuhteen suhteessa Kiinaan hän on itse valinnut. Se on hinta, jonka Putin pakottaa maansa maksamaan unelmastaan – Ukrainan alistamisesta, Gabujev huomauttaa.
Ainoa toimija, joka voisi enää auttaa Putinia välttämään miltei täydellisen riippuvuuden Kiinasta, on hänen mukaansa Intia. Todennäköisempää kuitenkin on, että riippuvuus Xi Jinpingin johtamasta kommunistisesta Kiinasta päinvastoin lisääntyy entisestään.
– Pekingin näkökulmasta Venäjän vahvistuva vasallisuhde – joka on kääritty johtajien keskinäiseen diplomaattiseen imarteluun ja vihamielisyyteen Yhdysvaltojen globaalia johtajuutta kohtaan – on erittäin suotuisa asia, Gabujev muistuttaa.
– Kremlin kasvava riippuvuus Pekingistä onkin tullut jäädäkseen – ainakin niin kauan kuin Putinin Ukraina–pakkomielle ja hänen kaunansa länsimaita kohtaan menevät Venäjän pragmaattisen suurstrategian edelle, hän kiteyttää.
