Venäjän bensiinin tukkuhinnat rikkovat ennätyksiä Ukrainan iskettyä öljynjalostamoihin, kertoo Moscow Times. Lehden venäjänkielisen version mukaan ainakin kolmen jalostamon tuotanto on pysähdyksissä.
Maanantaina AI-92-bensiinin hinta nousi Pietarin hyödyke- ja raaka-ainepörssissä 71,5 tuhanteen ruplaan tonnilta ja AI-95:n 80,43 tuhanteen ruplaan tonnilta. Vuoden alusta laskettuna 92-bensiinin hinta on noussut 38 prosenttia ja 95-bensiinin 49 prosenttia.
Hillitäkseen polttoainemarkkinoita Venäjän hallitus asetti bensiinin täydellisen vientikiellon elokuun loppuun asti. Pian sitä päätettiin jatkaa syyskuun loppuun saakka. Vientimäärät ovat kuitenkin pieniä, eikä niillä ole juurikaan vaikutusta tilanteeseen.
Kuun alusta alkaen kolme jalostamoa on jouduttu sulkemaan Ukrainan onnistuneiden iskujen vuoksi. Ensin vahingoittui Rosneftille kuuluva Novokuibyševskin öljynjalostamo 2. elokuuta. Sitten suljettiin myöskin Rosneftille kuuluvat Saratovin öljynjalostamo 11. elokuuta ja viimeisimpänä Lukoilin jalostamo Volgogradissa. Volgodradin jalostamo on Etelä-Venäjän suurin ja koko Venäjänkin mittakaavassa maan kymmenen suurimman joukossa. Näiden kolmen jalostamon yhteenlaskettu jalostuksen kokonaiskapasiteetti on 29,8 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä vastaa noin 11 prosenttia koko Venäjän todellisesta öljynjalostusmäärästä.
Myös Syzranin, Slavjanskin ja Afipin öljynjalostamoihin on kohdistettu drone-iskuja.
Ainakin kahdella Venäjän alueella vallitsevan bensiinipulan vuoksi polttoainetta huoltoasemilla on jo alettu myydä vain kortteja käyttäville yrityksille ja organisaatioille. Krimillä AI-95-bensiini on kadonnut useimmilta huoltoasemilta, ja niillä, joilla sitä on vielä saatavilla, myynti tapahtuu pääasiassa kuponkien avulla. AI-95 on kadonnut kokonaan myynnistä Krasnokamenskin ja Borzyan kaupungeissa Taka-Baikalin alueella.
Moscow Timesin mukaan Venäjän energiaministeriö vakuuttaa, että tilanne on hallinnassa. Markkinoille on syntynyt riittävä tarjonta kaikenlaisia ja -merkkisiä polttoaineita, kotimaiset bensiinivarastot kasvavat eikä logistisia vaikeuksia ole, ministeriö ilmoitti viime viikolla.





