Verkkouutiset

HS: Hallituksessa hermostuttu Jan Vapaavuoren kritiikistä

Helsingin pormestari on arvostellut periaatepäätöstä harrastustoiminnan keskeyttämisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksessa on hermostuttu tapaan, jolla Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) arvostelee hallituksen päätöksiä julkisuudessa. Lisäksi hallituksen piirissä katsotaan, ettei pääkaupunkiseutu ole tehnyt riittävästi koronaviruksen torjumiseksi, kertoo Helsingin Sanomat omiin lähteisiinsä vedoten.

HS:n lähteet kuvaavat Vapaavuoren välejä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuruun (sd.) sekä tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoon (kesk.) hyisiksi.

Hallitus julkaisi perjantaina periaatepäätöksen harrastuksista ja yleisötilaisuuksista koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Vapaavuori tyrmäsi periaatepäätöksen, koska siinä ei luetella tarkkaan, mitä urheilulajeja ja harrastuksia alueiden tulisi suositella keskeytettäviksi.

Hallitus odottaa, että pääkaupunkiseutu Vapaavuoren johdolla kantaisi vastuuta harrastusten keskeyttämisestä. Vapaavuori taas katsoo, että hallitus yrittää väistää omaa vastuutaan vierittämällä vaikeat ja ikävät linjanvedot alueille.

Helsingin pormestarin ja maan hallituksen välit lähtivät kiristymään syyskuun lopulla, kun Vapaavuori arvosteli kovin sanoin hallituksen päätöstä rajoittaa ravintoloiden aukioloaikoja ja asiakaspaikkoja. Hän kannatti itse kevyempiä ja asteittain kovenevia rajoituksia.

Vapaavuori sanoi HS:lle ihmettelevänsä ajatusta siitä, ettei pääkaupunkiseutu olisi tehnyt tarpeeksi koronan torjumiseksi.

– Pääkaupunkiseudulla on päätetty toimenpiteistä täysin yksimielisesti porukassa, jossa ovat kaupunkien lisäksi edustettuina myös HUS [Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri], THL [Terveyden ja hyvinvoinnin laitos] ja aluehallintovirasto. Minun on hyvin vaikea ymmärtää, mitä vielä olisi pitänyt tehdä, Vapaavuori sanoo HS:lle.

LUE MYÖS:
Pormestari Sanna Marinille: Haluatteko, että SM-liiga keskeytetään?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)