Verkkouutiset

Barbien Unelmakoti panssarivaunujen kilpailussa

Abrams-vaunun naispuolinen komentaja kertoo päätyneensä unelmatyöhönsä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain maavoimien 3. jalkaväkidivisioona on järjestänyt leikkimielisen Twitter-kilpailun, johon osallistuvia pyydettiin julkaisemaan kuvia asevoimien ”parhaasta panssarivaunun nimestä”.

– Julkaise kuva Abrams-panssarivaunustasi. Kuinka korkealle vaunusi sijoittuu, 3. divisioona kysyi twiitissään.

Tasks and Purpose -julkaisun mukaan kilpailuun ehdotettiin esimerkiksi panssarivaunuja Dropped As A Baby (Pudotettiin vauvana), All You Can Eat (Syö niin paljon kuin jaksat) ja Baby Yoda (Vauva-Yoda).

Mukana oli myös esimerkiksi vuoden 2016 presidenttiehdokas Hillary Clintoniin viittaava Deleted Emails (Poistetut sähköpostit).

Julkaisussa on kuvia panssarivaunusta, jonka piippuun on kirjoitettu Barbie Dreamhouse eli Barbie-nuken unelmakoti. Miehistön kerrotaan menestyneen erityisen hyvin ampumaharjoituksissa.

Kuvaushetkellä vaunua komentanut kapteeni Jillian Collins huomauttaa jokaisen pikkutytön unelmoivan Barbie-kodista. Hänen kohdallaan unelmakoti löytyi lopulta panssarivaunusta.

– Minulle sanottiin vuosikausia, etteivät naiset pääse panssarivoimiin. Jatkoin kuitenkin yrittämistä. Lopulta päädyin unelmatyöhöni oman Barbie-unelmakotini kanssa, Collins kirjoittaa Twitterissä.

Posted by Justin Cooper on Tuesday, October 20, 2020

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)