Verkkouutiset

Yritysten kassat tyhjentyivät – ”Tuen on oltava nopeaa”

Suuret vuokranantajat eivät ole suostuneet alentamaan vuokriaan vetoomuksista huolimatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirusepidemiaa seuranneet rajoitustoimet ovat iskeneet rajusti muun muassa ravintola-alan yritysten toimintaedellytyksiin. Kiellot koskevat käytännössä myös hotelleja, kylpylöitä, kongressikeskuksia ja esimerkiksi lasten seikkailupuistoja.

Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi huomauttaa, että alan yrityksiä on estetty harjoittamasta elinkeinoaan ja alan työntekijöitä ammattiaan. Hänen mukaansa hallituksen jo päättämät toimet Finnveran lainavaltuuksien nostamisesta ja verojen siirtämisestä eivät riitä pelastamaan alan yrityksiä ja työntekijöitä kriisin aiheuttamalta tuholta.

– Yritysten kassat ovat jo nyt tyhjät ja vielä pahempi tilanne on, kun kriisi päättyy. Tuolloin vielä toimivat yritykset eivät pysty maksamaan lainoja eikä siirrettyjä veroja, kun rahaa pitäisi olla työntekijöiden palkkoihin ja muun muassa markkinointiin, Timo Lappi sanoo Verkkouutisille.

Katastrofin välttämiseksi pohditaan parhaillaan erilaisia ratkaisuja. Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi keskiviikkona, että sulkemisesta aiheutuvien menetysten kohtuullisesta korvaamisesta on välttämätöntä säätää lailla. Myös elinkeinonharjoittajille olisi suunnattava kielteisiä vaikutuksia lieventäviä järjestelyitä.

Kokoomuksen kansanedustajat ovat esittäneet ravintoloille, baareille ja kahviloille omaa tukipakettia. Rajoitusten katsotaan puuttuvan rajulla tavalla elinkeinonvapauteen ja omaisuudensuojaan, eikä pelkän ulosmyyntimahdollisuuden arvioida turvaavan juuri minkään yrityksen toimintaedellytyksiä.

Timo Lappi painottaa, etteivät alan toimijat vastusta poikkeustoimia, vaan luottavat terveysviranomaisten ja hallituksen päätöksiin. Rajoitusten laajuuden vuoksi mahdollinen tukipaketti tulisi laajentaa koskemaan kaikkia kotimaisia matkailu- ja ravintolapalvelujen osa-alueita.

– Tuen pitäisi kohdistua vain niille aloille, jotka ovat kärsineet koronaviruksesta eniten – tai kuten meidän toimiala ainoana toimialana, jonka toiminnan valtio on estänyt. Tuen pitäisi olla suoraan yrityksille maksettava, helposti haettava ja nopea, Lappi toteaa.

Suuret vuokranantajat eivät ole MaRan vetoomuksesta ja jäsenyritysten käymistä neuvotteluista huolimatta suostuneet alentamaan vuokria muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

– Ne ovat suostuneet korkeintaan vuokrien siirtoon. Tämä ei ole mahdollista, että on yksi toimiala, jota koronakriisi ei kosketa lainkaan. Jolleivät vuokranantajat suostu vapaaehtoisesti alentamaan vuokriaan tässä vakavassa kriisissä, hallituksen tulee laatia määräaikainen laki, jolla ne pakotetaan alentamaan vuokrat. Monet pienet vuokranantajat ovat alentaneet ja jopa poistaneet vuokria kriisin ajalta, Timo Lappi sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)