Verkkouutiset

Epidemia voi hidastua kesällä

Osa tutkijoista arvioi viruksen heikkenevän lämpötilan ja ilmankosteuden kohotessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uuden koronaviruksen etenemisestä seuraavien kuukausien aikana on esitetty alustavien tietojen valossa hyvinkin erilaisia arvioita.

Toiveikkaissa ennusteissa viruksen oletetaan hidastuvan sään lämmetessä kausi-influenssan lailla. Moni tähänastisista epidemiapesäkkeistä on sijainnut viileillä ja kuivilla alueilla, joissa lämpötila on ollut 5–10 asteen tuntumassa.

Edinburghin yliopiston infektiotautikeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan kolme muuta koronaviruskantaa ovat painottuneet vahvasti talvikauteen. Niiden aiheuttamia infektioita tilastoitiin pääasiassa joulukuun ja huhtikuun välillä. Neljäs viruskanta iski lähinnä riskiryhmiin ja esiintyi huomattavasti satunnaisemmin.

BBC:n mukaan on olemassa viitteitä siitä, että myös Covid-19-sairautta aiheuttava SARS-CoV-2 vaihtelisi vuodenaikojen mukaan ja leviäsi helpommin kuivissa ja kylmissä olosuhteissa.

Alustavassa analyysissä vertailtiin 500 eri paikkakunnan säätilastoja ja Covid-19-tapauksia. Epidemian havaittiin olevan yhteydessä lämpötilaan, tuuliolosuhteisiin ja suhteelliseen kosteuteen. Toisen tutkimuksen mukaan virusta esiintyi vähemmän lämpimämmillä alueilla. Selitystä ilmiöön on haettu muun muassa viruksen rakenteesta ja ihmisen limakalvojen kuivumisesta sään mukaan.

Arvioiden mukaan nykyinen pandemia iskisi rajummin lauhkealle ja kylmälle ilmastovyöhykkeelle ja heikommin subtrooppiselle ja trooppiselle vyöhykkeelle. Tutkijat ovat huomauttaneet, että endeemisten tartuntatautien kausipainotteisuus on yleensä vahvempaa kuin äkillisten pandemioiden kohdalla.

– On odotettavissa, että Covid-19 muuttuu lopulta endeemiseksi. Olisi todella yllättävää, jos se ei ilmaantuisi tuolloin vuodenaikojen mukaan, Karoliinisen instituutin professori Jan Albert sanoo.

– Ei ole tiedossa, toimiiko virus vastaavalla tavalla pandemiatilanteessa. Tämä mahdollisuus on silti pidettävä mielessä, Albert jatkaa.

Koronaviruksen on todettu selviävän jopa 72 tuntia muovin ja teräksen kaltaisilla kovilla pinnoilla 21–23 asteessa, jos suhteellinen kosteus on 40 prosenttia. Muut koronavirukset pysyvät toimintakykyisenä jopa yli 28 päivää, jos ympäristön lämpötila on vain neljä astetta.

Sama logiikka päti SARS:n taustalla olleeseen koronavirukseen: säilymisaika väheni huomattavasti lämpötilan ja ilmankosteuden mukaan.

Olosuhteiden väitetään olevan yhteydessä jopa uuden koronaviruksen aiheuttamaan kuolleisuuteen Wuhanissa. Kiinalaistutkijoiden mukaan kuolleisuus aleni huomattavasti päivinä, jolloin alueen lämpötila ja suhteellinen kosteus olivat korkeammalla tasolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)