Verkkouutiset

Strategi kehottaa siirtämään rahat pois pankkitililtä

Korot pysyvät alhaalla ja varat kannattaa ohjata sellaisiin sijoituksiin, joista on tuottoja saatavissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

S-Pankin päästrategin Lippo Suomisen mukaan nyt ollaan tilanteessa, jossa euroalueen talouden kasvuhuippu on tällä erää ohitettu ja keskuspankin talletuskorko on silti pysynyt -0,4 prosentissa.

– Vihdoin on laajasti myönnetty, että korot pysyvät superalhaalla odotettuakin pidempään. Keskuspankin koronlasku on todennäköisempää kuin nosto. Markkinoilla hinnoitellaan, että yleisesti viitekorkona käytetty kolmen kuukauden Euribor nousisi nollan yläpuolelle vasta vuoden 2023 lopulla. Vielä vuoden alussa nollarajan odotettiin ylittyvän tämän vuoden aikana, Suominen kertoo tiedotteessa.

Myös kotitaloudet ovat hänen mukaansa todenneet korkojen pysyvän alhaalla. Tämä on toisaalta kiihdyttänyt asuntolainojen nostoa, mutta johtanut myös yhdistelmärahastojen suosion kasvuun.

– Pankkitililtä ei tuottoja tule juuri jatkossakaan, joten varat kannattaa ohjata sellaisille sijoitusmarkkinoille, joilta on tuottoja saatavissa, Suominen neuvoo.

Moni sijoittaja on hänen mukaansa vuoden alussa ihmetellyt rahoitusmarkkinoiden vahvaa virettä, kun samaan aikaan kerrotaan hidastuvasta talouskasvusta.

– Talouden vaisuus pakottaa keskuspankit jatkamaan yhä supermatalien korkojen tiellä. Matalat korot puolestaan sekä tukevat taloutta että houkuttelevat sijoittajia riskisempiin kohteisiin, kun vähäriskisistä korkotuotteista ei ainakaan saa tuottoja pitkään aikaan, Suominen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)