Huhtikuussa 2023 alkaneella vaalikaudella on tähän mennessä ollut 104 täysistuntoa. Eniten poissaoloja on kertynyt Merja Kyllöselle (vas.), joka on ollut poissa 32 kertaa, käy ilmi eduskunnan poissaolotilastoista. Kyllönen on täten ollut poissa lähes joka kolmannessa täysistunnosta. Asiasta kertoo Iltalehti.
Kyllösen poissaolot ovat johtuneet henkilökohtaisista syistä. Hyväksyttäviä syitä ovat muun muassa perhevapaa ja oma tai lähiomaisen sairaus.
Kyllösen jälkeen eniten poissaoloja on Niina Malmilla (SDP), Pekka Haavistolla (vihr.), Mika Karilla (SDP), Matias Mäkysellä (SDP), Suna Kymäläisellä (SDP), Joakim Strandilla (rkp), Eeva-Johanna Elorannalla (SDP) ja Sarki Sarkomaalla (kok.), jolla todettiin rintasyöpä keväällä 2023.
Puolueittain tarkasteltuna määrällisesti eniten poissaoloja on SDP:n kansanedustajilla (320). Toiseksi eniten poissaoloja on pääministeripuolue Kokoomuksen kansanedustajilla (275). Seuraavaksi eniten poissaoloja on keskustalla (191), perussuomalaisilla (168) ja vihreillä (136).
Prosentuaalisesti eniten poissaoloja on Liike Nytillä (13,0 prosenttia) ja vihreillä (10,5 prosenttia). Eduskuntaryhmän kokoon suhteutettuna vähiten poissaoloja on perussuomalaisilla (3,7 prosenttia). Oppositiopuolueiden kansanedustajilla on sekä määrällisesti että prosentuaalisesti enemmän poissaoloja kuin hallituspuolueilla.
Kaikissa 104 täysistunnossa on ollut mukana 24 eri kansanedustajaa: 11 perussuomalaista, seitsemän sosiaalidemokraattia, viisi kokoomuslaista ja yksi kristillisdemokraatti.