TalSa: 14-vuotiaan Juhon yritys pyörittää jo lähes 500000 euron liikevaihtoa

Nuoren yrittäjän menestys on motivoinut myös muita nuoria kokeilemaan siipiään yrittäjänä.
Nuoren yrittäjän yritys tuottaa myös klapeja. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Nuoren yrittäjän yritys tuottaa myös klapeja. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

14-vuotiaan Juho Kemppaisen jätkänkynttilöitä valmistava yritys nauttii valtavaa suosiota, uutisoi Taloussanomat.

Liiketoiminta alkoi muutama vuosi sitten, kun 11-vuotias Kemppainen alkoi valmistaa isänsä avustuksella jätkänkynttilöitä paikalliselle matkailufirmalle. Tuotetta kehitettiin muun muassa parantamalla sen sytytystapaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sitten tavaratalojätti Puuilo innostui Kemppaisen tuotteesta, jolloin nuori yrittäjä pääsi laittamaan suurempaa vaihdetta silmään.

– Eihän sitä osannut arvata, millaiseksi tämä menee, Juho Kemppainen sanoo nyt.

Puuilolla on 40 tavarataloa ympäri maan, sekä kattava verkkokauppa. Jätkänkynttilöiden suosion seurauksena Kemppaisen yritystä, Jätkä-Juho Oy:ta, pyydettiin valmistamaan myös muita tuotteita. Perheyritys tuottaakin nyt myös linnunpönttöjä ja brikettejä sekä pilkkoo koivuklapeja.

Kemppaisten perheyrityksessä työskentelevät täysipäiväisesti myös Juho Kemppaisen sisko sekä tämän mies. Yritys työllistää viidestä kuuteen henkilöä. Juho Kemppainen itse työskentelee koulunkäyntinsä ja harrastustensa puitteissa.

– Kokonaiskuormitus ei saa nousta liian suureksi, perheenjäsenet painottavat.

Poimintoja videosisällöistämme

Jätkä-Juhon tuotteet ovat tavoittaneet jo kymmeniä tuhansia ihmisiä, mutta tarkkoja lukumääriä yrittäjät eivät enää paljasta. Vauhdikas kasvu on myös siivittänyt yrittäjiä kehittämään yritystä, ja Jätkä-Juho onkin investoinut muun muassa koneisiin. Viime vuonna yrityksen liikevaihto lähenteli 450 000 euroa.

Vaikka tuotantoa on siirretty myös vuokratiloihin, valmistetaan jätkänkynttilät yhä perheen vanhalla maatilalla. TikTok:issa yrityksen videoilla on jopa 7,5 miljoonaa katsojaa, ja energiakriisin aikaan kuvattu video klapien lastaamisesta herätti mielenkiintoa Japanissa asti.

Juho Kemppainen kertoo tähtäävänsä alalle myös opintojensa puitteissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Metsäkoneala kiinnostaa, nuori yrittäjä sanoo.

Yrittäjän menestys on motivoinut myös muita nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä.

– Pitkin Suomea on ollut myös nuoria, jotka ovat valmistaneet itse jätkänkynttilöitä, ja paikallisert K-kaupat ovat sitten ottaneet niitä myyntiinkin sesonkiaikoina. Se on lämmittänyt kovasti mieltä, hän jatkaa.

Mainos