Suomessa levottomalla matkailijakokki Anthony Bourdain maailmalla -ohjelmasarjalla oli suuri suosio. Osin se perustui siihenkin, että hän teki kulinaristisia retkiä syrjäisimpiin maailmankolkkiin, jopa Suomenkin perukoille. Tunnusomaista sarjan vierailukohteille olivat merkilliset olosuhteet, vähemmän sliipatut ruokailutavat ja tarkoitukselliset kommellukset.
Vaikka Anthony Bourdainin ateriahetket vaikuttivat väliin tempoilevan kaoottisilta, niitä suunniteltiin ison tuotantokoneiston voimin ja rahaa käyttäen. Hänen oikeana kätenään toiminut Tom Vitale kuvailee ohjelmien toteutusta yllätyksiä täynnä oleviksi prosesseiksi.
Juuri päähenkilö itse halusi sekoittaa monen kokkausmatkan kuvioita niin, että ohjelmien yksittäisistä osasista muodostui Bourdainin itsensä sähläämiä kohtaussarjoja.
Ei ihme, että matkat muodostuivat työryhmän henkistä kestävyyttä raastaviksi stressitesteiksi. Jos mestari Bourdain oli itse kaiken äkillinen hämmentäjä, hänen alaisinaan toimineet olivat eri asteisia uhreja. Voisi sanoa, että siinä missä superkokkimme ei sähläilystään selvinnyt lopulta hengissä, noin 80 kuvausmatkalla mukana ollut elämänkerran kirjoittaja Vitale selvisi, kuin ihmeen kaupalla.
Kirja todistaa, että meno kuvausmatkoilla oli eräänlaista kaaosta ja päähenkilönsä itseinhoa. Tuntuu kuin ohjelmanteossa pantiin liian kanssa ranttaliksi. Kaikesta tuosta etäällä istunut tv-katsoja sen sijaan nautti – turvallisen välimatkan päässä.
Koheltamista kaikilla mausteilla
Tom Vitale kertoo vähemmän mairittelevasti työjoukkion elämäntavoista. He kuluttivat toisiaan monin eri tavoin kaikkia mausteita käyttäen.
Samalla kun projektien onnistumista mittaavat katsojaluvut pysyivät korkeina, myös toinen tulosmittari – somekäyttäytyminen – kertoi paljon suuren villin yleisön tunnelmista. Muutaman sekunnin välein tulleet kommentit lisäsivät tekijöiden tietoutta siitä, että oikeilla jäljillä oltiin, vaikkapa Thaimaa-keikan jälkeen:
– Jos tätä paskaa syö liikaa, tulee sokeaksi
– Suolessa on sellainen maatalon tyttären maku
– Perkeleen nuudelit
– Kävelemme kännissä kelloa vastaan
– Hintana on huominen peräreiän polttelu
Tony kuvailee vessakäyntiään yhden tällaisen aterian syömisen jälkeen. Aika iljettävää.
Sitaatit ovat joko lainoja Bourdainin ohjelmista tai kommentteja niihin. Joskus kuvissa vilahtavat nännit saavat tekijät repeämään, ne on kuitenkin amerikkalaisen siveellisyyden vuoksi leikattava pois lopullisesta ohjelmaversiosta.
Bourdain käyttäytyy toisinaan kuin mielipuoli huumeita nuuhkiva rokkari hälläväliä tyyliin, mikä kirjan todistuksen perusteella näyttää tarttuneen hänen työtovereihinsa. Ehkä tuo toimintakulttuuri tiivistääkin tyhmyyttä ja on omiaan valikoimaan ”sopivia” tyyppejä mukaan hulluuden ylläpitoon.
Matkan pää
Bourdainin kuvauselämästä tehdyssä kirjassaan Vitale ei kaunistele, vaan kertoo havainnollisesti sen kaiken, mikä toimii eräänlaisena tiedostamattomana ennusteena. Älyvapaa narsistinen ryhmäkäyttäytyminen ei voi johtaa mihinkään muuhun kuin surkeaan päätökseen. Silti kirjoittaja hurskastelee, että aavisti (tai että ei kuitenkaan aavistanut) lopun lähestyvän määrätietoisesti ja haluttuun suuntaan.
Yhden ryyppäysjakson tunnelmat hän kuvaa sarkastisesti tavalla, jossa ei ns. kunnian kukko laula:
”Lentokentän tunteikkaan jälleennäkemisen jälkeen menimme kaikki Brooklyniin pitkäaikaisen kuvauspäällikkömme kotiin, missä aloimme juoda, tai tarkemmin sanoen, jatkoimme juomista. Meidän kännätessämme Tony joutui odottamaan. Tony inhosi odottamista ja ajattelin, että hän olisi raivoissaan. Tällä kertaa hän odotti jäähdytetyllä laverilla kaukaisella ruumishuoneella, kun hänen läheisensä yrittivät päättää, kuka ottaisi ohjat. Lopulta saimme sanan, että hänet tuhkattaisiin Ranskassa ja lähetti toimittaisi hänet kotiin. Mitään ruumista ei olisi eikä hautajaisia. Hän vain… hävisi.”
Liekö katumusta ja itsekästä anteeksipyyntöä se, että Vitale liki nyyhkii 15 vuoden työtoveruuden jälkeen:
”Tajusin, että etuoikeutettu asemani ja vuodet hänen lähipiirissään tarkoittivat myös sitä, että minulla oli ollut useampia muita parempi mahdollista huomata varoitusmerkit. Miten kaikki siis oli voinut päättyä näin?”
Tuolla tavoin moni meistä lukijoista tuumailee aikaisempaa elämäänsä ja jonkin tuttumme itse oman käden kautta päättämäänsä: olisinko minä voinut olla avuksi, estämässä kohtalokasta kierrettä kohti loppua? Sarkastisesti voisi perustellusti todeta, että maallikon mahdollisuudet saada käyttöönsä pelastava menetelmäresepti ei ole mahdollista.
Tarina yhden maailman tunnetuimman narsistikokin elämästä ei muuten sisällä oikeastaan yhtään kunnon reseptiä. Ainakaan sellaista, jota kannattaisi soveltaa kenenkään.
Tom Vitale: Bourdainin matkassa. Ystäväni, pomoni ja sankarini Tony. Docendo 2022.