Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ihmettelee hallituksen linjauksia kulttuuri- ja urheilutapahtumien henkilömäärärajoitusten suhteen. Rajoitukset eivät hänen mukaansa ole loogisia.
– Millä logiikalla te toimitte arvon ministerit Krista Kiuru (sd.) ja Annika Saarikko (kesk.)? Elokuvateatteri 6 hlöä, SJK jalkapallostadion 20 hlöä, mutta sisätiloissa Veikkaus Casino totta kai 350 hlöä? Ei tässä toden totta ole järjenhäivää! Heinonen kirjoittaa.
Heinonen viittaa tviitillään muusikko Mikko Kososen tviittiin. Kosonen on nostanut tviitissään esiin Helsingin Sanomien uutisen, jossa kuuden hengen rajoitusten elokuvateattereissa kerrotaan jatkuvan esimerkiksi Uudellamaalla elokuvasalin koosta riippumatta. Kosonen huomauttaa, että Tennispalatsin suurimpaan saliin voidaan ottaa rajoitusten puitteissa vain 6 ihmistä, vaikka sinne mahtuisi yhteensä 639 asiakasta. Hänestä koronarajoitusten mielivaltaisuus on käsittämätöntä.
Myös kansanedustaja Mia Laiho nostaa tviitissään esiin elokuvateattereiden henkilömäärärajoitusten epäloogisuuden.
– ”Emme odota, että markkina aukeaisi kokonaan, mutta on epäreilua, ettei Helsingin saleja voida avata edes 20 hengelle”, Laiho kirjoittaa HS:n uutista lainaten.
– Samaa mieltä. Rajoitettu määrä ja kasvomaskit vain päälle. Tämä on tätä Uudenmaan ja yritysten kyykytystä, Laiho toteaa.
Millä logiikalla te toimitte arvon ministerit @KristaKiuru ja @AnnikaSaarikko? #Elokuvateatterit 6hlöä, SJK jalkapallostadion 20 hlöä, mutta sisätiloissa #Veikkaus #Casino totta kai 350 hlöä? Ei tässä toden totta ole järjenhäivää! #kulttuuri #leffat #urheilu #konsertit #sdp https://t.co/LcVGzFazXs
— Timo Heinonen (@timoheinonen) May 9, 2021
Tennispalatsin suurimpaan saliin mahtuu 639 henkeä. Sinne saa ottaa kuusi. Tässä ei ole pienintäkään järjen hiventä. Koronarajoitusten mielivaltaisuus on ihan käsittämätöntä. https://t.co/htYy0HqTVS
— Mikko Kosonen (@JacquesBoissons) May 9, 2021
”Emme odota,että markkina aukeaisi kokonaan,mutta on epäreilua,ettei Helsingin saleja voida avata edes 20 hengelle”.Samaa mieltä. Rajoitettu määrä ja #kasvomaski:t vain päälle.Tämä on tätä #uusimaa ja #yritys kyykytystä. @Finnkino_FI #elokuva #ravintola https://t.co/xBH3nDWZOX
— Mia Laiho (@MiaLaiho) May 9, 2021
Tennispalatsin suurimpaan saliin mahtuu 639 henkeä. Sinne saa ottaa kuusi. Tässä ei ole pienintäkään järjen hiventä. Koronarajoitusten mielivaltaisuus on ihan käsittämätöntä. https://t.co/htYy0HqTVS
— Mikko Kosonen (@JacquesBoissons) May 9, 2021