Sari Sarkomaa THL:n viestinnästä: Kyseessä on demokratian peruskivi

Muuttunut koronaviestintä on aiheuttanut keskustelua.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pohtii Twitter-tilillään, eikö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n harjoittama viestintä ole hyvä asia. Sarkomaa viittaa tviitillään Helsingin Sanomien uutiseen, jossa kerrotaan, että THL on muuttanut viestintäänsä itsenäisemmäksi siten, että se on alkanut antaa pienempien kansalaisohjeistuksien, kuten oikean käsienpesutekniikan, lisäksi myös toimenpidesuosituksia poliitikoille.

– Eikös lain mukaan ⁦⁦THL:n pidä pidä tiedottaa toimialaansa liittyvistä asioista? Avoimuus vakavassa tilanteessa & poikkeusoloissa kaiken A&O. Demokratian peruskivi on, ettei hallitus tai muu taho sanele, mitä vastuuviranomaiset sanovat, Sarkomaa kirjoittaa Twitterissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kertoo Helsingin Sanomissa, ettei uusi viestintätapa ole tietoisen päätöksen lopputulos, mutta myöntää, että se on epidemian edetessä muuttunut.

Uudesta linjasta on myös vaihtelevia mielipiteitä.

Helsingin Sanomien haastattelema Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila pitää THL:n viestinnän muutosta ongelmallisena. Varhila myös huomauttaa, ettei päätöksiä voi tehdä vain terveyden näkökulmasta katsoen.

– Marssijärjestys silloin, kun hallituksen esityksiä tehdään, on se että vastuuministeriö esittelee ja sen asiantuntijalaitokset tekevät sen kanssa yhteistyötä, eivät itsenäistä erillistä työtä, Varhila toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toisaalta THL:n linjanmuutos nähdään myös tervetulleena.

– En ole nähnyt myöskään poliittisella puolella, että sitä pidettäisiin pahana. On hyvä, että THL on aktivoitunut tekemään rohkeita aloitteita, joita aiemmin ei ollut. Itse näen hyvänä, että viranomainen on ryhtynyt toimimaan sillä valtuudella, joka sillä on, Valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Timo Lankinen sanoo

Mainos