Kolmen sotilaan tarina jäi tietokirjailija, toimittaja Raimo Seppälän tuotannon viimeiseksi ponnistukseksi. Se ehti valmiiksi juuri ennen kuin kutsu viimeiseen hoitopaikkaan tuli. Vähän ennen kuolemaansa häneltä tuli kirkkaita viestejä ja lopuksi: ”Teen eroa FB:sta. Uupumus ja kömpelöt sormet. Seurailen vielä vähän aikaa. Kiitos, ystävät kaikesta!”
Selitys viimeisen kirjansa sisällöksi on luettavissa takakannesta: ”Seitsenvuotias poika seisoo isän kanssa väkijoukossa. Tunnelma on niin painostava ja juhlallinen, että se syöpyy lapsen mieleen ja muistiin. Lapsi vaistoaa surun tumman pilven. Joissakin noista valkeista arkuista on pojan kummisetä”.
Kirjoittaja oli siis aiheensa kautta palannut lapsuuteen ja tekemään oman viimeisen kunnianosoituksensa sotasankareille. Tuossa suhteessa tämä pieni kirja on poikkeus, koska tähän mennessä hänet tunnettiin asiakeskeisenä tietokirjailijana. Nyt kirjoittajasta tuli kaunokirjailija.
Kirjan kolme sotilasta olivat Leo Takala Satakunnasta, kuoli Pelkosenniemellä helmikuussa 1940, Frans Suominen Rauman lähistöltä, kuoli paria päivää ennen talvisodan loppua ja Frans Veirola Porista, joka kaatui kesällä 1941 jatkosodan hyökkäysvaiheessa Simpeleellä.
Sodan peruuttamaton julmuus
Kerronnan kuvaustapa on katkelmallinen, kolmen miehen kohtalon kuvaus, kahden talvisodassa ja kolmannen jatkosodan alkuvaiheessa. Tämän päivän itsekäs kyynikko toteaisi, miksi lähditte kuolemaan, mutta tuota oli sotiemme uhrautuvien sankareittemme epäitsekäs tottelevaisuus. Maan puolustaminen oli heille sillä hetkellä tärkeintä.
Nämä miehet eivät kadu päätöstään lähteä rintamalle, vaikka se heitä itseään ja heidän omaisiaan pelottikin. Montaakaan tilastolukua tai joukko-osaston nimeä ei erillisiin tarinoihin liity. Silti huomio keskittyy suomalaisten jatkosotaan lähtöön liittyvään toiveikkuuteen ja operaation oikeutukseen. Sitten tuleekin se suuri mutta: hyökkäyssota onkin suorittajalleen raskas, eritoten jos puolustautuva vihollinen perääntyy suunnitelmallisesti ja aiheuttaa raskaat tappiot.
Esimerkiksi Frans Veirolan porilaisrykmentistä (yleensä vähemmän kuin 3000 miestä) oli jo ensimmäisen kuukauden kuluessa hyökkäyksen alkamisesta kuollut tai haavoittunut noin tuhat miestä. Eikä tuolloin – heinäkuun 1941 alussa – oltu saavutettu edes ns. vanhaa rajaa. Se kertoi, miten vaikean tehtävän Suomen armeija oli ottanut, vaikka asiaa tarjoiltiin ”kesäsodan” nimellä.
Sodan unelmoitiin loppuvan heinäntekoon mennessä saakka samana kesänä. Tuon laskentatavan perusteella sota olisi kestänyt vain runsaan kuukauden, kotiin olisi tultu heinäntekoon, eli Frans Veirolan kuolinhetken tienoilla. Mittaa hyökkäykselle, asemasotavaiheelle ja loppuperäytymiselle kertyi kuitenkin yli kolme vuotta. Marsalkka C.G.E. Mannerheim ei halunnut Suomen armeijan etenevän Pietariin, Syväriltä itään eikä katkaista Muurmannin rataa.
Sodalle tyypillinen tunteettomuus tulee kolmikolle tutuksi heidän noudattaessaan muiden mukana käskyjä eri puolilla rintamaa. Hirveimpiä pettymyksiä sotilaat saavat kokea, kun valmistautuminen hyökkäykseen ja liikkeellelähtö vaihtuvatkin äkkiä perääntymiseen. Vihollinen olikin varautunut ja suunnitellut puolustuksensa pitäväksi. Tappioiden ja paon lisäksi tulee kuin rangaistuksena:
”Sormenkärjen kukkula on vallattava! Puoli tuntia myöhemmin käsky tiukkenee: Vihollisen vastaisku ehdottomasti torjuttava ja jos tarpeellista, kaatua paikalle”!
Joskus vastaavissa tilanteissa sotilaille tuli mieleen: kuka tappaa, kuka tapattaa. Seppälän tarinoissa tuo ei käy esille.
Hetki Helsingissä, takaisin Aamulehteen
Hetken Raimo Seppälä viipyi Suomen Kuvalehden palveluksessa, mutta pian hän palasi kotikaupunkiinsa Tampereelle, uskollisena Aamulehteen. Siinä missä normitoimittajat mesosivat ilta- ja yökaudet keskenään, siinä Seppälä ahkeroi hiljakseen ja omissa oloissaan, kotona. Hänestä tuli kymmeneksi vuodeksi Aamulehden toimituksen avainhahmo.
Kirjatöitä häneltä tilasivat mm. Wihuri, Tampella, Grand Hotel Tammer, Sotainvalidien veljesliitto, Tampereen kaupunki, Wärtsilä, Lännen Sokeri, Tampereen ooppera, Jaakko Pöyry, Hotelli Ilves jne.
Elämänkertoja hän teki niin liike-elämän tekijöistä kuin taiteilijoistakin: Presidentin vientiritareista, näyttelijä Sylvi Salonen, Rudolf Walden, Kalle Kaihari, Tahko Pihkala, Hjalmar Siilasvuo, Verneri Veistäjä, Helge Haavisto, presidentti Martti Ahtisaaren maakuntamatkat…
Raimo Seppälä: Kolmen sotilaan tarina. Warelia 2021.