Englannin kolmas koronasulku laillisesti voimaan

Koronatartuntoja todettiin Isossa-Britanniassa tiistaina ennätysmäärä.

Englannissa on nyt asetettu laillisesti voimaan kolmas kansallinen koronasulku, BBC uutisoi. Parlamentin jäsenet äänestävät asiasta jälkikäteen.

Ison-Britannian muista osista myös Wales, Pohjois-Irlanti ja suurin osa Skotlantia ovat suljettuina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Koronasulun aikana kotoa saa poistua vain välttämättömissä tapauksissa ja useimmat koulut suljetaan. Ulkoliikuntaa saa harrastaa kerran päivässä. Ulkoliikuntapaikat suljetaan. Rajoitukset voivat olla voimassa maaliskuun loppuun asti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Isossa-Britanniassa leviää parhaillaan uusi, aiempaa tarttuvampi virusmuoto, jota esiintyy eniten Englannin kaakkoisosassa, jossa myös pääkaupunki Lontoo sijaitsee. Koronavirustartunnat ovatkin maassa kasvussa: eilen tiistaina (5.1.) uusia tapauksia todettiin Isossa-Britanniassa yli 60 000, mikä on suurin päiväkohtainen maassa määrä koko pandemian aikana.

Sairaaloissa on tällä hetkellä Isossa-Britanniassa pääministeri Boris Johnsonin mukaan 40 prosenttia enemmän ihmisiä kuin koronaviruksen ensimmäisen aallon aikaan. Arvion mukaan 27. joulukuuta – 2. tammikuuta välisenä aikana yli miljoona ihmistä on saanut koronaviruksen Isossa-Britanniassa.

Isossa-Britanniassa aloitettiin koronavirusrokotukset joulukuun alkupuolella. pääministeri Johnsonin antaman eilisen tiedon perusteella rokotettuja on nyt yhteensä noin 1,3 miljoonaa.

Mainos