”Täällä Suomen pahin koronatilanne, ja linko lennättää lisää”

HUS:n ex-johtaja vaatii valmiuslakia ja nykyistä tiukempia rajoituksia.

HUS:n entinen toimitusjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Aki Lindén ihmettelee kotikaupunkinsa ihmisten käyttäytymistä.

Turussa ihmiset ruuhkauttavat kaupat ja marketit ja kapakoissa istuu paljon väkeä. Ei uskoisi, että täällä on Suomen pahin koronatilanne – ja Skopjen linko lennättää lisää, Lindén tviittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskiviikkona THL kertoi, että Turussa oli todettu 43 uutta tartuntaa. Joulun alla Turun koronatilanne kääntyi koko maan pahimmaksi, kun kahden viikon aikana löydetyt tapaukset suhteutetaan väkilukuun.

Epidemiatilanteesta huolimatta Pohjois-Makedonian Skopjen lennot Turkuun käynnistyivät jälleen 19. joulukuuta. Lentoja on kuvailtu ”koronalingoiksi”, sillä loppukesän jälkeen noin 80 matkustajalla on todettu koronatartunta. Lentojen jatkuminen on herättänyt huolta, sillä kaikkia Skopjesta Turkuun saapuneita lentoja ei olla pystytty testaamaan koronatapausten varalta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Aki Lindénin mukaan nykyiset rajoitukset eivät hillitse riittävästi koronan leviämistä.

– Ei tätä tällä tavalla saada taltutettua. Tarvitaan valmiuslain 118 pykälä ja tiukat rajoitukset, hän tviittaa.

Mainos