Suomessa eniten vähävaraisia asuu kolmessa Itä-Suomessa sijaitsevassa kunnassa, kertoo Taloussanomat.
Tilastokeskuksen tulonjakoaineiston mukaan Juuan kunnassa asuu eniten pienituloisia suhteutettuna väkilukuun. Vajaan viiden tuhannen asukkaan kunnan väestöstä 24,1 prosenttia luokitellaan pienituloisiksi.
Pienituloisella tarkoitetaan henkilöä, jonka käteen jäävät tulot verojen jälkeen vuodessa ovat pienemmät kuin 14 550 euroa.
Juuan kunnanjohtajan sijainen Aki Jäppinen ei ole yllättynyt kuntansa kärkisijoituksesta.
– Meillä on paljon vanhuksia, joista osa elää pelkän takuueläkkeen varassa, Jäppinen sanoo TalSalle.
Toiselle sijalle yltää Rääkkylän kunta, jonka asukkaista 23,5 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Kolmanneksi sijoittuu Rautavaara, jossa pienituloisten osuus väestöstä on 22,7 prosenttia.