Jussi Saramo TS:lle: En tiedä, mitä hyötyä uudesta yliopistosta olisi

Uuden opetusministerin mukaan hanketta ei kuitenkaan kannata tyrmätä.

Vasemmistoliiton vanhempainvapaalle jäävää puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson sekä opetusministeriksi hänen paikalleen siirtyvä puolueen varapuheenjohtaja Jussi Saramo ovat yhtä mieltä siitä, että keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon esiin tuoma ajatus uuden yliopiston perustamisesta ei ole ainakaan juuri nyt ajankohtainen, heitä haastatellut Turun Sanomat uutisoi.

– Niillä tiedoilla, mitä nyt on, en lähtisi hankkeeseen. Siitä ei ole tiedossa mitään konkreettista. Siksi ei ole syytä kauheasti tyrmätäkään, mutta en tiedä, mitä hyötyä siitä olisi, Saramo pohtii.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ymmärrän niitä yliopistossa työskenteleviä, jotka ihmettelevät, että nytkö sitä rahaa olisi uuden yliopiston perustamiseen, toteaa Andersson, joka huomattaa yliopistojen taloudellisen tilanteen olevan edellisten vaalikausien vuoksi heikko.

He ovat samaa mieltä myös siitä, ettei etäopetuksen salliminen tietyissä määrin myös koronakriisin jälkeen ole kannatettavaa. Tämä mahdollisuus on tuotu esiin esimerkiksi haja-asutusalueiden kohdalla.

– Huolestuttavaa on, että koulutuksellinen eriarvoisuus on voimistumassa. Oppimistulokset eriytyvät. Tähän asti on ollut vahvuus, että koulujen väliset erot ovat olleet pieniä, vaikka oppilaiden väliset erot ovat kasvaneet, Andersson toteaa viitateen tuoreeseen selvitykseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos edistämme ratkaisuja, joissa oppilaat ovat kotona eivätkä koulussa, niin silloin eriarvoisuus voimistuu, Andersson sanoo.

Etäyhteyksien kautta tapahtuva ryhmäopetus on sen sijaan mahdollisuus, jota voidaan hyödyntää lain mukaan jo nyt.

– Pienissä kyläkouluissa oppilaat voivat saada opetusta digitalisaation avulla, jos he ovat koulutilassa aikuisen koulutetun työntekijän valvonnassa, Andersson toteaa.

Mainos